P8 kaupunginosa joukkueiden toiminta uudelle kaudelle käynnistyi elokuussa 2024

Seuran toimintasuunnitelman mukaisesti perustettiin Nurmijärven kunnan alueelle jo kaudelle 2023-2024 P8 ikäluokat 2016-2017 syntyneille.

Tänä syksynä toimintasuunnitelma jatkuu ja uudet P8 joukkueet on perustettu, nyt 2017-2018 syntyneille.
Joukkueet harjoittelevat nimensä mukaisesti Nurmijärven taajamien alueella, mahdollistaen näin lapsen oman kodin lähistölle vähintään kerran viikossa harrastustoimintaa ja helpottamaan perheiden arkea kun ei harrastukseen tarvitse matkustaa pitkää matkaa ja näin aikaa jää arjessa muuhunkin.

Uusia pelaajia mahtuu kaikkiin kaupunginosa joukkueisiin läpi kauden.
Jos siis etsit uutta harrastusta, joukkuepelaaminen on sun juttu ja salibandyn oppiminen kiinnostaisi, olethan yhteydessä niin jutellaan lisää! Lajitaustaa ei tarvita, yhdessä harjoitellaan ja opitaan lajitaitoja sekä joukkue-ja ryhmätaitoja.

Kokeilemassa voi rauhassa käydä 2-3 kertaa ilman sitoutumista kausimaksuihin.

P8 ikäluokat osallistuvat Suomen salibandyliiton P8 sarjaan kolmella peliryhmällä. Lisäksi joukkueet pelaavat harjoituspelejä kauden aikana.

P8 kaupunginosajoukkueet harjoittelevat kaudella 2024-2025:

P8 Klaukkala:
Keskiviikkoisin klo 17-18.00 Mäntysalon koululla
Sunnuntaisin klo 11-12.30 Arkadia-hallilla

P8 Rajamäki:
Sunnuntaisin Länsikaaren koululla klo 17-18.00
Torstaisin Nurmijärven Yhteiskoululla klo 18-19.00

P8 Kirkonkylä:
Torstaisin Nurmijärven Yhteiskoululla klo 18-19.00
Sunnuntaisin Arkadia-hallilla klo 11-12.30

Yhteystiedot:
Paula Sojalahti
paula.sojalahti@sb-pro.fi
040-6834428