Kerhot

SALIBANDYKERHOT:

Kaudella 2021-2022 salibandykerhojen nimet muuttuvat ja kulkevat uusilla nimillä:

Junnusäbä 7-11v ( tytöt ja pojat)
Muksukerho 4-6v (tytöt ja pojat)
Nuorten Säbä 12-16v (tytöt ja pojat)
Tyttösäbä 5-11v ( tytöt)

Toiminta:

Junnusäbä:
Päätoiminta keskittyy salibandyyn sekä liikuntataitoihin. Laji on esillä vahvasti ja salibandyyn sekä varusteisiin tutustutaan yhdessä. Tunnit on suunniteltu hyvin ja paikalla on aina vastuuohjaaja sekä apuohjaaja. Motoriset taidot pääsevät esille, kun liikutaan, pelataan ja leikitään yhdessä ohjaajan kanssa. Tunnista otetaan kaikki irti, ottaen huomioon jokaisen lapsen ikätaso. Hyvin suunniteltu kerhotunti on tehokas ja turhaa seisomista vältetään. Ohjaajat jakavat lapset tarvittaessa pienempiin ryhmiin, jolloin ohjaaminen sekä kohtaaminen ja ryhmän hallinta helpottuu ja on näin ollen lapselle mieluista.
Syys-ja kevätkauden lopulla järjestämme junnusäbäilijöille yhteisen pelitapahtuman yhteistyöseuramme M-teamin kanssa (mikäli koronatilanne sen sallii) jossa tavataan kaikki kerholaiset ja pelataan yhdessä. Junnusäbä toimii halukkaille polkuna ikäkausijoukkueeseen

Muksukerho:
Kerhon tavoitteena on tarjota nuorimmille liikkujille viikkottainen aktiivinen liikuntatunti ohjatussa ympäristössä ilman lajisidonnaisuutta. Ohjelmassa on monipuolista liikkuntaa ja erilaisia pallopelejä sekä motoriikkaan painottuvia leikkejä yhdessä mahtavien ohjaajien sekä muiden ryhmäläisten kanssa. Harjoitellaan toimimaan ryhmässä ja ottamaan muita huomioon sekä vahvistetaan liikunnallisia perustaitoja jokaisen lapsen ikä-ja kehitystason mukaan.

Nuortensäbän lisätiedot löytyvöt:
www.sb-pro.fi/harraste/nuorten-saba/

Tyttösäbäryhmän tiedot löytyvät:
www.sb-pro.fi/harraste/tyttosaba/

Ryhmien ikäluokat ja harjoituspaikat:

Klaukkala:

– 6-8 vuotiaat, Junnusäbä: Arkadia-Halli sunnuntaisin klo 10-11.00

HUOM! Arkadia-hallin harjoitusajat voivat muuttua riippuen hallin varaustilanteesta. Muutoksista infotaan ilmoittautuneita hyvissä ajoin

Tiedossa olevat Arkadian vuoromuutokset:

Su 3.10: Peruuntuu kokonaan, ryhmän mahdollista osallistua NYK:n ryhmän mukana ko.viikolla keskiviikkona 29.9.2021 klo 18-19.00. Ilmoittautuminen erikseen ville.vannesluoma@sb-pro.fi

Su 17.10 siirtyy la 16.10 klo 10-11.00

Su 28.11: Peruuntuu kokonaan, ryhmän mahdollista osallistua NYK:n ryhmän mukana ko.viikolla keskiviikkona 24.11.2021 klo 18-19.00. Ilmoittautuminen erikseen ville.vannesluoma@sb-pro.fi

Su 31.1. aika muutos klo 9.30-10.30

6.2.2021 aika muutos klo 9.30-10.30

Su 13.2 siirtyy la 12.2 klo 10-11.00

– 9-11 vuotiaat, Junnusäbä: Arkadia-Halli sunnuntaisin klo 11-12.00
HUOM! 10.10.2021 alkaen ryhmä jatkaa Urheilupuiston koululla sunnuntaisin klo 13.30-14.30

Kirkonkylä:

– 4-5 vuotiaat, Muksukerho: Maaniitun koulu perjantaisin klo 18-19
1.10.2021 alkaen

– 6-7 vuotiaat, Junnusäbä: Nurmijärven yhteiskoulu keskiviikkoisin klo 18-19
1.9.2021 alkaen

– 8-11 vuotiaat, Junnusäbä: Maaniitun koulu perjantaisin klo 16-17
3.9.2021 alkaen.
HUOM! YO-kirjoitusten takia ryhmät peruttu 10.9-28.9.2021 välillä

Rajamäki:

– 7-9 vuotiaat, Junnusäbä: Rajakaari torstaisin klo 18-19
30.9.2021 alkaen

Junnu-ja muksuryhmien kasvatukselliset tavoitteet:

→ Oppiminen tapahtuu vahvasti monipuolisen leikin kautta
→ Lapselle luodaan positiivista minä-kuvaa harrastusympäristössä
→ Lapsi oppii toimimaan ryhmässä ja ryhmän jäsenenä
→ Lapsi oppii kuuntelemaan palautteen ja selkeät ohjeet
→ Positiivinen ajatusmaailma liikunnasta ja omasta harrastuksesta kehittyy ja vahvistuu
→ Lapsi kokee tulevansa kuulluksi harrastusympäristössä
→ Lapsi kokee pystyvänsä vaikuttamaan harrastusympäristössään

Ominaisuudet mitä pyrimme kehittämään, ikäryhmät huomioiden:

→ Fyysiset ominaisuudet: Koordinaatio, kehonhallinta, reaktiot,
→ Pelilliset ominaisuudet: Yksilötaidot; tekniikka, pelitilanneroolit, termistö

Varusteet:
Salibandymaila, suojalasit, sisäliikuntavaatteet, sisäpelikengät, nimikoitu juomapullo
Mikäli omaa mailaa tai suojalaseja ei vielä ole, ohjaajilla on aina laina mailoja mukana tunneilla. Suosittelemme kuitenkin oman mailan ja suojalasien hankintaa

Hinnat Junnusäbä ja Muksukerho:

25€/kk sisältää ohjauksen, vakuutuksen ja kerhopaidan
Kaikki seuran kerhomaksut laskutetaan kaudella 2021-2022 kuukausimaksuina. Ilmoittautuminen on kokeilu kertojen (2krt) jälkeen sitova kuluvan vuoden loppuun saakka, eli syyskaudella maksut lähetetään kuukausittain joulukuun loppuun saakka ja kevätkaudella maksut lähetetään toukokuuhun 2022 saakka/niin pitkään kun ryhmät ovat käynnissä. Mikäli jäsen aloittaa ryhmässä kuun puolivälin jälkeen, ei maksua ko.kuukaudelta peritä.

Ulkokerho:
SB-Pro:n salibandykerholaisille on oman ryhmän lisäksi mahdollistettu ylimääräinen ulkokerhotunti viikossa.

Toiminta ulkokerhossa:
Liikuntaleikit, palloilu, ulkosäbä

Ulkokerhon hinta:
Ulkokerho on SB-Pro:n harrasteryhmien (junnusäbä,muksukerho,tyttösäbä,nuorten säbä) jäsenille maksuton

Ulkokerhon ajankohta
Paikka: Klaukkalan koulun lähialue

Aika: 28.9.2021 alkaen tiistaisin klo 16.15-17.00

Ulkokerhoon ilmoittautuminen:

Maanantaisin klo 20.00 mennessä: Ville Vannesluoma

ville.vannesluoma@sb-pro.fi/ 050-301 2317

Ilmoittautuminen Junnusäbä ja Muksukerho-ryhmiin:

Ilmoittautumalla My Clubin kautta ryhmään ja täyttämällä lapsen tiedot, lapsi on automaattisesti siinä ryhmässä, mihin olette ilmoittautuneet.
HUOM! Mikäli haluatte tulla kokeilemaan, on se mahdollista kaksi kertaa maksutta. Ilmoittautuminen tulee silti tehdä My Clubiin ja mikäli ette halua jatkaa ryhmässä, tulee siitä ilmoittaa paula.sojalahti@sb-pro.fi. Eli pelkkä tapahtumasta poistuminen ei riitä.

Kerhoja ei ole ajankohdalla:
syyslomaviikko (18.10-24.10.2021
joulutauolla ( 13.12.2021-9.1.2022
hiihtolomaviikko (21.2-27.2.2022)
pääsiäinen (15-18.4.2022)

Covid-19
Mikäli vanhempi haluaa tulla halliin seuraamaan harjoituksia, on katsomossa oltava kasvomaski käytössä ja huolehdittava riittävästä turvavälistä ( vähintään 2m) Käsidesin käyttöä ja käsienpesua tehostetaan ennen ja jälkeen harjoitusten.
Mikäli koronarajoitukset estävät ryhmien toimimisen kauden aikana, ei sulku kuukausilta peritä kerhomaksuja.

Lisätietoja:

Paula Sojalahti
paula.sojalahti@sb-pro.fi
040-683 4428

Ville Vannesluoma
ville.vannesluoma@sb-pro.fi
050-301 2317

Ilmoittaudu ryhmiin alapuolelta

Klaukkala:



Kirkonkylä:




Rajamäki:


MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA