UUTINEN | SB-PRO

19.10.2020

Liiganaisille voitto sekä tappio ja B-tytöille voitot viikon otteluissa

Liiganaisten viikko alkoi arkipelillä Classicin saapuessa Klaukkalaan

SB-Pro oli Tampereen vierailun jälkeen ottanut ryhtiliikkeen ja jo ensimmäisessä erässä ottivat myös otteen pelistä. Uimonen, Lirkki ja Hämäläinen tekivät maalit naiseen ja 3-1 johto oli pelitapahtumiin nähdenkin ansaittu. Toisen erän jälkeen luvut olivat jo 5-1 ja kolmas erä olikin lähinnä pelailua. Loppulukemat Prolle selvät 8-3 ja maalinteossa onnistui parhaiten Hanna-Mari Uimonen aloittaen sekä lopettaen Pron maalitehtailun.

Sunnuntaina Loisto haki pisteet Arkadiasta

Pro aloitti myös sunnuntaina pelin vahvasti ja maalintekopaikkoja oli tasaisesti, Hanna-Mari Uimonen onnistui jälleen avaamaan Pron maalitilin ja toisen erän alussa Aino Tuokkola lisäsi johdon kahteen maaliin. Peli oli vielä tässä vaiheessa hyvin hallinnassa, mutta sitten Loisto sai ylivoiman ja myös kavennusmaalin Sini Niinikosken onnistumisella, mikä käänsi selvästi pelin kulkua. Taitava Ulla Valtola tasoitti pelin nopeasti ja kolmanteen erään lähdettiin tasalukemissa.

Loisto hallitsi edelleen peliä ja tekikin nopeasti kaksi maalia, jota Pro ei pystynyt enää ottamaan kiinni, vaikka Jenina Hämäläinen kertaalleen vielä onnistuikin.

Pron B-tytöt aloittivat vieraspelikiertueen Hämeenlinnassa Häme Starsin vieraana

Häme Stars aloitti pelin vahvasti ja kotijoukkue ottikin 2-0 johdon ensimmäisen erän aikana. Vilma Mäenpää kantoi tämän jälkeen ratkaisijan roolia ensimmäisellä SM-sarjamaalillaan ja toi Pron peliin mukaan erän lopulla. Emma Louhi tasoitti toisessa erässä Mea Kiurun hienon syötön jälkeen ja kolmanteen erään lähdettiin tasaluvuissa. Häme Stars siirtyi jälleen johtoon, mutta Sara Kettunen ja Erika Hakulinen taituroivat yhden kauden hienoimmista maaleista ja pelin jälleen tasoihin. Ratkaisu syntyi ajassa 53.37 ja Erika onnistui maalinedustalta yv:llä tekemään ottelun voittomaalin. Pro puolusti ottelun lopun mainiosti ja kolme pistettä kotiin tuliaisiksi Hämeenlinnasta.

Sunnuntaina kohteena Hämeenkoski ja kotijoukkueena LaSB

Kotijoukkue aloitti pelin vahvasti ja ensimmäinen erä olikin Prolle vaikea ja vaati Nuppu Tikkakosken hyviä torjuntoja erän aikana. Lopulta LaSB siirtyi myös johtoon, mikä ei kuitenkaan kestänyt pitkään, kun Mea Kiurun tarkka ja luja laukaus osui maalikehikon sisälle.

Toinen erä oli tasainen jo pelillisesti ja tilanteita tuli kummallekin maalille, mutta kaksi hyvää maalivahtia pitivät maalinsa puhtaina. Aivan erän lopulla Ida Wiberg kuitenkin onnistui ja näin Pro 1-2 vierasjohtoon. Kolmas erä alkoi Pron kannalta hienosti ja Milja Ronkainen siirsi maalinedushässäkästä vieraat 1-3 etumatkalle.

Tämän jälkeen Pro pelasi äärimmäisen järkevästi pallonhallinnan kautta, pitkiä hyökkäyksiä ja syvällä vastustajan päädyssä jättäen kotijoukkueelle kohtuullisen vähän mahdollisuuksia nousta peliin mukaan. Pron 1. kenttä teki vielä yhden maalin, jossa pelattiin koko joukkueen voimalla hieno nopea hyökkäys omasta päästä ja Ida Wiberg pääsi nautiskelemaan maalin kulmalta illan toisen maalinsa. Kahden vierasvoiton viikonloppu sai näin sinetin. Viikonlopun peleistä erityismaininta C-ikäisille, jotka kummassakin ottelussa tulivat ryminällä mukaan ja lunastivat hienosti jälleen paikkansa joukkueessa.

Tällä viikolla pelivuorossa ovat Liiganaiset ja A-tytöt

Liiganaiset matkaavat Turkuun hakemaan revanssia Loistosta lauantaina viikon ainoassa pelissään. A-tytöt matkustavat Tampereelle kovan Classicin vieraaksi myös lauantaina ja sunnuntaina Arkadiaan saapuu mielenkiintoinen vieras Mynämäeltä eli Wirmo, joka on aina vahvalla joukkueella matkassa. Sunnuntain peli Klaukkalassa alkaa klo. 18.00., tervetuloa Arkadiaan kannustamaan Pron A-tyttöjä.

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa