UUTINEN | SB-PRO

15.10.2020

Liiganaiset jatkoon Suomen cupissa ja A-tytöillä voitokas SM-sarjan aloitus

Liiganaisten viikko alkoi Ä-Lastia vastaan Suomen cupissa

Vierasottelu pelattiin normaalista poiketen Arkadiassa ja vastustaja Ä-Lasti joukkueena kohtuullisen vieras pelaten 1.divisioonaa, jossa on omassa lohkossaan jaetulla kärkipaikalla ilman tappioita. Ottelun luonne oli helposti arvattava eli Pro rummuttaa hyökkäyksiä ja Ä-Lasti hakee hyviä vastaiskun paikkoja.

Hyvin torjuneen maalivahtinsa lisäksi maalikehikot olivat oikeassa paikassa ja ottelusta tulikin numerollisesti hyvin tiukka. Kahden erän jälkeen vain 4-3 johto Pron hyväksi. Rutiinilla Pro kuitenkin haki jatkopaikan ja pelin päättyessä taululta löytyivät 6-4 voittolukemat ja tämän myötä jatkopaikka seuraavalle kierrokselle.

F-Liigassa Pro matkusti Tampereelle Kooveen vieraaksi

Liiganaisten huolellinen puolustuspelaaminen edellisestä liigapelistä oli vain muisto Tampereella. Joukkueet iskivät vuorotellen maaleja maaleja ja kolmannessa erässä Meri-Helmi Höynälä toi Pron tasoihin lukemiin 6-6. Tämän jälkeen onnistui vain kotijoukkue ja tuomareiden viheltäessä pelin päättyneeksi löytyivät taululta Kooveen 8-6 voittolukemat.

Mahdollisuudet voittoon olivat Liiganaisilla, mutta oman maalin edessä olimme tällä kertaa joukkueena heikompia. Vierasotteluihin pitää vain löytää jatkossa sama huolellisuus, kuin on ollut kotiotteluissa ja tästä on hyvä jatkaa sarjaa.

Pron A-tyttöjen kausi vihellettiin käyntiin perjantaina Klaukkalassa

Yhistelmäjoukkue Pirkat/ Häme Stars saapui perjantaina vieraaksi Arkadiaan. Kumpikin joukkue joutui lähtemään hyvin nuorella ryhmällä otteluun. Prolla oli täysin puhdas B-tytöistä koostunut ryhmä, joka läksi peliin tarkan puolustuspelaamisen kautta, mutta jo pelin toisella minuutilla Pinja Rahkonen löysi reiän vierasjoukkueen maaliin ja tämä yllättäen jäikin jo ottelun voittomaaliksi. Kolmannessa erässä Ida Wiberg ylivoimalla viimeisteli loppunumeroiksi 2-0.

Torjunnat ottelussa olivat hyvin tasaiset ja Nuppu Tikkakosken nollapeli on hieno aloitus kaudelta. Mainittavaa oli Pron kuusi laukausta maalikehikoihin, mikä on yhteen peliin suuri määrä.

Sunnuntaina Klaukkalaan saapui PSS

PSS tuli otteluun jälleen vahvalla liikeelle ja ottikin johdon nopeasti. Tämän jälkeen Pron 1.kentän johdolla Pro siirtyi Meri-Helmi Höynälän kahdella ja Aada Isometsän yhdellä maalilla 3-2 johtoon, kun välillä Porvoon parhaaksi valittu Matilda Holmströn onnistui kertaalleen. Porvoo tasoitti jälleen, jonka jälkeen Pron 3. kenttä siirsi kotijoukkueen maalin etumatkalle Isa Lindholmin laukauksella. Kolmannen erän alussa PSS jälleen tasoitti, jonka jälkeen Ida Wiberg avasi myös Pron 2.kentän maalitilin.

5-4 jäikin ottelun viimeiseksi maaliksi, vaikka Pro saikin ottelun lopulla kaksi jäähyä onnistuen kuitenkin hyvin niiden puolustamisessa. Tasainen peli tällä kertaa Pron niukaksi voitoksi ja tasakentällisin kaikki Pron kentälliset pelasivat tasan, mutta yksi yv-maali ykkösen toimesta nosti kotijoukkueen ottelun voittajaksi.

Viikolla Classic saapuu Klaukkalaan torstaina F-liigan kamppailuun

Tänään torstaina Classic tulee Arkadiaan ja ottelu alkaa klo. 18.30. Tampereen vierailusta sisuuntunut kotijoukkue ei varmasti helposti jätä pisteitä vierasjoukkueelle ja odotettavissa on kahden tarkasti puolustavan joukkueen kohtaaminen, jolla kummallakin löytyy myös maalintekovoimaa.

Sunnuntaina Klaukkalaan saapuu vuorostaan Loisto Turusta, joka on sarjanousija, nuori ja taitava ryhmä, joka on avannut sarjakautensa pirteästi. Tämä ottelu alkaa klo. 17.00. Tervetuloa kannustamaan Pron Liiganaiset pisteille ja vankistamaan otettaan sarjan kärkitaistelussa.

B-tytöillä tuplapelit viikonloppuna vieraissa

Pron B-tytöt jatkavat sarjaansa lauantaina Hämeenlinnassa Häme Starsin vieraana ja sunnuntaina vuorostaan kohdataan LaSB Koskihallilla Hämeenkoskella. Kummatkin ottelut ovat etukäteen erittäin tasaisia ja pisteiden mukaan ottaminen vaatii parasta peliä myös Prolta.

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa