UUTINEN | SB-PRO

15.09.2019

B-tytöt Hämeenlinnassa

Pron B-tyttöjen valmistautuminen kohti SM-sarjaa jatkui Hämecupissa

Turnaukseen lähdettiin kohtuullisen kapealla pelaajistolla ja peliaikaa tuli jokaiselle riittävästi sunnuntaina. Mielenkiintoista oli myös seurata C-tyttöjen maalivahtien Lotta Eskolan ja Jenni Airimon debyytit B-tyttöjen joukkueessa ja hienostihan tytöt myös hoitivat oman ruutunsa kumpikin.

Avauspelissä vastassa vahva Classic

Pro aloitti pelin vahvasti ja loi useamman hyvän tilanteen ensimmäisillä minuuteilla, jonka jälkeen peli tasaantui ja hiljalleen kääntyi niukasti Classicin hallintaan. Toisessa erässä Pro siirtyi vapaalyönnistä kuitenkin 1-0 johtoon ja sai vielä rangaistuslaukauksenkin, joka ei tällä kertaa kuitenkaan tuonut tulosta. Viimeisillä minuuteilla Classic sitten onnistui tasoittamaan pelin. Lopputulos 1-1.

SB  Vantaa otti voiton rajun taistelun päätteeksi

Päivän toinen peli alkoi Pron kannalta heikosti ja Vantaa siirtyi heti kuuden sekunnin jälkeen johtoon. Peli aaltoili tasaisesti, mutta maaleja iski vantaalaiset kahdesti lisää ja peli näytti olevan jo ohitse.

Sitten lopulta onnistui Pro ensin tilanteeksi 3-1 ja perään 3-2. Lopun rajusta mylläkästä ja muutamista loistopaikoista huolimatta tasoitusta ei syntynyt ja hyvin taistellut Vantaa otti voiton maalin erolla.

Seuraavaksi vastassa uusi tuttavuus Karhut

Oliko edellisen pelin tappio syönyt virtaa vai jälleen yhden pelaajan tippuminen pois kokoonpanosta, mutta hiukan vaisuksi jäi Pron peli, näennäistä hallintaa, mutta maalipaikoissa päättäväisyys puuttui. Karhut onnistui kertaalleen ja ottivat siten ansaitun 1-0 voiton.

Päätöspelissä Papo antoi hyvän vastuksen

Päätöspeliin Pro läksi kirkastamaan päivää, mutta pirteä Parkanon joukkue teki tehtävästä hankalan. Pron hankkima 2-0 johto ei kasvanut hyvistäkään paikoista ja lopulta syntyikin kavennus omaan päähän, lukemat 2-1. Loppuminuuteilla tilanteita oli molemmilla maaleilla ja mainittavan arvoista on Pron maalilla nuoren Jenni Airimon tekemä kolmoistorjunta. Kertoo siitä, että Prolla riittää hyviä maalivahteja Tiltu Siltasen takana kasvamassa vaativampiin tehtäviin. Peli päättyi Pron 2-1 voittoon.

Kiitos Häme Starsille turnauksen järjestelyistä

Turnauksessa nähtiin paljon tasaisia otteluita ja kokonaisuudessan onnistuneet järjestelyt. Tästä on joukkueiden hyvä jatkaa valmistautumistaan sarjoihinsa, jotka alkavat kahden viikon päästä. Onnittelut voittajille ja miksei myös kaikille muillekin joukkueille.

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA