UUTINEN | SB-PRO

07.04.2019

SB-Pro yhden voiton päässä finaaleista!

Pro otti kaksi voittoa viikonloppuna ja keskiviikkona on ensimmäinen “ottelupallo” Arkadiassa.

Kuva Juhani Järvenpää. Ina Lemisen kovat laukaukset puhkoivat TPS:n puolustuksen kahdesti Turussa

KLAUKKALASSA TPS ROIKKUI HYVIN MUKANA, MUTTA PRO OLI KUITENKIN VAHVEMPI JA ANSAITSI VOITTONSA

Ensimmäinen kohtaaminen lauantaina Arkadiassa oli kaksijakoinen ja ensimmäinen erä oli TPS:n lievää hallintaa ja vierasjoukkue johtikin peliä erätauolle mentäessä 0-1. Toisessa erässä Pro siirtyi johtoon Jenni Torkin ja Karoliina Kujalan toimesta, mutta TPS tuli vielä kerran tasoihin. Tämän jälkeen Mirja Hietamäki iski ottelun voittomaalin ja kolmannessa erässä Karoliina Kujala teki vielä illan toisensa, jonka jälkeen Pro rauhoitti pelin ja voitti hallitusti lukemin 4-2.

TURUSSA TPS JÄI PRON JALKOIHIN JA OTTELU EI JÄTTÄNYT SIJAA SPEKULOINNILLE

Pro tuli Turun peliin kovalla vauhdilla, mutta TPS sinnitteli ensimmäisen erän taitavan ykköskenttänsä vastaiskuilla, erätauolle mentiin tasatilanteessa 3-3.

Toinen ja kolmas erä olivat suvereenia Pron hallintaa ja joukkueen vahvuudesta kertovat kaikille kolmelle kentälliselle jakautuneet maalit (3+4+4).  TPS:n ykkönen pystyi vastaamaan haasteeseen, mutta joukkue olisi tarvinnut apuja muilta kentällisiltä.

KESKIVIIKKONA JOUTUU TPS KAUDEN SUURIMMAN HAASTEEN ETEEN!

Keskiviikkona sarja jatkuu jälleen Klaukkalassa ja TPS joutuu nyt vaikeaan paikkaan, koska Arkadiassa Pro ei ole hävinnyt kuin kerran aiemmin ja joukkue on nyt nälkäinen! Tässä vaiheessa TPS on tietysti nurkkkaan ajettu ja taistelee viimeiseen saakka jatkaakseen sarjaa.

LAUANTAINA ARKADIASSA TUNNELMA KOHOSI JO KORKEALLE JA SUNNUNTAINA PRO KÄVI RÄJÄYTTÄMÄSSÄ HUNAJAPURKIN TURUSSA. KESKIVIIKKONA KOTIJOUKKUE TULEE VIELÄ KOVEMMALLA ASENTEELLA PELIIN, JOTEN NYT KATSOTAAN TPS:N HENKINEN VAHVUUS, MITEN TURKULAISET VASTAAVAT HAASTEESEEN!

PELI ALKAA KLO 18.30 JA OVET AVATAAN KLO 17.30. LIPUT LIPPU.FI:N KAUTTA TAI SUORAAN HALLIN OVELTA. KUUDES PELAAJA ELI KAIKKI SALIBANDYN YSTÄVÄT, TERVETULOA KANNUSTAMAAN PRO FINAALEIHIN!

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA