UUTINEN | SB-PRO

25.02.2019

SB-Pron B-tyttöjen sarjakausi jatkuu kotipeleillä 2.3 lauantaina

2.3 Arkadia halli Klaukkala klo 9.00 – 14.00

B-tytöillä edessä lauantaina tärkeä sarjakierros, jossa joukkue kahdella voitolla varmistaisi paikan SM-play off karsinnoissa. Joukkue lähtee viikonlopun peleihin 2.sijalta ja sarjan kaksi parasta etenevät 23- ja 24.3 pelattaviin karsintoihin.

Tunnelmia videoleikkeen muodossa viime kevään huipennuksesta Arkadiassa silloin vielä C-tyttöjen osalta

Lauantaina vastassa ErVin Akatemia ja PSS Musta

Lauantain turnaus alkaa ErVin Akatemian ja Pron kohtaamisella, edellinen peli Kauklahdessa päättyi Pron 6-0 voittoon ja kotijoukkue lähtee lievänä suosikkina tähänkin otteluun, mutta ErVi on aina vaikea vastustaja, missä tahansa ottelussa. Päivän päätteeksi pelataan sarjan kannalta lauantain tärkein ottelu Pron ja PSS Mustan välillä, käytännössä PSS on ainoa joukkue, joka voi vielä kiilata kahden parhaan joukkoon. Joukkueiden välinen ensimmäinen ottelu oli tasainen ja päättyi Pron niukkaan 4-3 voittoon Sipoossa. Tällä hetkellä Pron ero PSS Mustaan on kolme pistettä sarjassa, joten Porvoo tarvitsee voittoja lopuista peleistä noustakseen ohi Pron.

Sarjaa johtaa viime vuosilta tutuksi tullut Northern Stars

Sarjajohdossa on Northern Stars Espoosta menetettyään vain yhden pisteen koko kaudella tasapelillä Pron kanssa, ottelu päättyi tammikuussa 2-2 Espoossa. Starsit kohtaavat klo 10.00 ÅIF:n ja klo 13.00 Jokerit, jotka kummatkin ovat menettäneet mahdollisuutensa nousta kahden parhaan joukkoon käytännössä. Jokereilla elää vielä teoreettinen toive, mutta vaatisi kaikista lopuista otteluista voittoja ja sopivia ristiinpelaamisia muilta joukkueilta. Klo 11.00 pelaavat Jokerit ja PSS Musta ja klo.12.00 ÅIF ja Ervi Akatemia.

Pron kahvio on auki klo 08.00 lähtien ja kuuluisat höyrynakit eivät lopu kesken!

TERVETULOA SEURAAMAAN MIELENKIINTOISTA TYTTÖSALIBANDYÄ JA KANNUSTAMAAN JOUKKUEITA HYVIIN SUORITUKSIIN. VIIMEISEN PELIN PÄÄTTYESSÄ NOIN KLO 15.00 EHTII TÄMÄN JÄLKEEN VIELÄ PORVOOSEEN SEURAMAAN LIIGANAISTEN SIJOITUSSARJAN ENSIMMÄISTÄ KIERROSTA PSS:N VIERAANA. LIIGANAISTEN KOTIPELI ON VUOROSSA SUNNUNATAINA 3.3 KLO 17.00, JOLLOIN VASTAAN ASETTUVAT RANKAT ANKAT OULUSTA ELI SSRA. B-TYTÖT LÖYTYVÄT MYÖS SILLOIN HALLISTA AVUSTAMASSA LIIGAJOUKKUETTA!

 

 

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa