31.12.2018
B-tyttöjen syyskausi on nyt saatu päätökseen ja tässä tiivistettynä välitilinpäätös kauden 2018-19 alkuosasta.
Pelaajia on tällä hetkellä joukkuessa 2+14 – kaksi pelaajaa on joutunut lopettamaan kesken kauden. Kyseessä on siis varsin pieni ryhmä, joka ei kovin paljoa kestä yhtäaikaisia sairastumisia tai loukkaantumisia – niitä kuitenkin etenkin koulujen alettua oli ikävän paljon ja se näkyi väistämättä sekä harjoittelussa, että peleissä.
Alkukaudesta ei juuri voittoja päästy juhlimaan – 12 ensimmäisestä ottelusta saldona oli kaksi tasapeliä ja 10 tappiota. Mukana toki siellä olivat harjoituspelit C2-poikia sekä kovia Ervin ja Steelersin BSM-ryhmiä vastaan, joista kaikista tuli tappiot. Merkittävimmät tapahtumat syksyllä olivat Loisto Cup ja BSM-karsinnat. Turusta ei jäänyt käteen kuin tasapeli Classicin kanssa ja Seinäjoen karsinnoissa joukkue oli varsin rampana liikkeellä – edes jotenkinterveiden kirjoissa oli vain viisi pelaajaa. Ratkaisupelissä Loistoa vastaan tuloksena oli karvas 1-2 –tappio ja näin syyskierroksen pelit pelattiin Etelä-Suomen aluesarjassa, jossa tulokset vihdoin lähtivät nousuun.
Seuraavan 12 ottelun saldoksi saatiinkin sitten jo yhdeksän voittoa ja kolme tappiota. Hoviruokaturnauksesta tuloksena hopeaa (finaalitappio Steelersille) ja Häme Cupista pronssia (voitto Northern Starsista). Etelän aluesarjan neljästä avauspelistä saatiin aikaiseksi kolme voittoa ja tappio Northern Starsille.
Viimeisimmät 13 ottelua ovat tuoneet 10 voittoa, yhden tasapelin ja kaksi tappiota. Tähän jaksoon osuvat loput aluesarjapelit, joista muista tuli voitot paitsi toisesta ErVi Akatemia -pelistä (3-3) ja Northern Stars –pelistä (0-1) sekä tuore Storvretacupen, josta saatiin komeasti pronssia – saldona kuudesta ruotsalaisia vastaan pelatusta ottelusta viisi voittoa ja yksi välierätappio (1-4 Täby FC:lle).
Suunta on siis nyt oikea ja tästä asetelmasta on hyvä lähteä kevätkaudelle, joka starttaa 13.1. Etelän Kilpasarjan peleillä Sipoossa. Sitä ennen joukkueen 04-ikäiset ovat mukana HFC:n C-tyttöjen sarjassa pelaavassa SB-Pron ryhmässä.
Syksyn aluesarjalohkon sijoitus oli kakkonen – kolmen kärki jatkaa kilpasarjassa yhdessä toisen lohkon kärkikolmikon kanssa (Jokerit, ÅIF ja PSS Musta). Lohkon pistepörssin kärkikymmenikkö oli miehitetty yhtä lukuunottamatta kevään kilpasarjajoukkueiden pelaajilla, SB-Prosta Minka Kosonen kakkosena (10+6) ja Isa Lindholm sijalla 9. (9+1).
Kauden aikana joukkueen pelaajat ovat saaneet lisäpelejä seuran muissa joukkueissa: viisi pelaajaa on mukana SB-Pro/LoSB ASM-joukkueessa ja saanut siellä pelata muutaman pelin, lisäksi kaikki kenttäpelaajat ovat mukana joko N2 (2DIV) tai N3 (3DIV) –joukkueissa. A-joukkue johtaa joulutauolla SM-sarjaa, samoin piikkipaikalla on N2-joukkue. N3 sensijaan löytyy erittäin tasaisen lohkon peräpäästä.
B-tytöissä on otteluita pelattu nyt 37 ja saldona 19-3-15. Maaliero on saatu nihkeän alun jälkeen selvästi jo plussalle: 117-85.
Pisin voittoputki on ollut yhdeksän ja pisin tappioputki kuusi ottelua.
Laukauksia on maalia kohti tullut 397, torjuntoja on kertynyt 314. Nuppu Tikkakoski on pelannut pelejä 28 (torjuntaprosentti 78,8%) ja Maria Viitala yhdeksän (79,5% ja 0+1). Yhden harjoituspelin aikuisjoukkuetta vastaan maalissa kävi osittain valmentaja Martta Halsas (84,6% ja 0+1).
Joukkueen sisäisessä pistepörssissä 37 ottelun jälkeen kaikki nykyiset kenttäpelaajat (+ Maria ja Martta) ovat saaneet pisteitä, maaleja on tehnyt 15 pelaajaa. Storvretacupenissa lainassa olleet Miisa Turunen (NST CSM) ja Ria Riikonen (Pisku N2DIV) ovat mukana tässä taulukossa, mutta ovat siis virallisesti joukkueen ulkopuolisia pelaajia.
37 yht | ||||
pelaaja | m | s | pist | ott |
Kosonen Minka | 26 | 11 | 37 | 36 |
Jouppila Riikka | 8 | 16 | 24 | 33 |
Suontausta Reetta | 13 | 10 | 23 | 26 |
Lönnrot Annukka | 11 | 9 | 20 | 29 |
Hakulinen Erika | 6 | 13 | 19 | 24 |
Väistö Henriikka | 8 | 4 | 12 | 36 |
Lindholm Isa | 10 | 1 | 11 | 26 |
Paloluoma Jemina | 8 | 1 | 9 | 26 |
Riiali Ada | 4 | 4 | 8 | 33 |
Mäenpää Elli | 3 | 5 | 8 | 31 |
Kettunen Sara | 2 | 5 | 7 | 18 |
Kauno Mimosa | 2 | 3 | 5 | 34 |
Ronkainen Milja | 1 | 4 | 5 | 29 |
Hakala Julia | 4 | 0 | 4 | 27 |
Jordan Juliaana | 0 | 3 | 3 | 32 |
Mustola Nea * | 2 | 0 | 2 | 7 |
Viitala Maria mv | 0 | 1 | 1 | 9 |
Turunen Miisa ** | 8 | 4 | 12 | 6 |
Riikonen Ria ** | 1 | 0 | 1 | 6 |
Halsas Martta (valm) | 0 | 1 | 1 | 1 |
YHTEENSÄ | 117 | 95 | 212 | |
* lopettanut | ||||
** Storveracupen, lainassa |