UUTINEN | SB-PRO

03.12.2018

A-tytöille kolme pistettä Tennarin maalimättäjäisissä

A-tyttöjen kamppailu Pelicansia vastaan tarjosi katsojille koko rahalla leipää sirkushuveja. Välttämättä peli ei ollut valmentajien mieleen, mutta tällaisiakin aina välillä eteen tulee. Pelicans saapui Lohjalle parhaalla kokoonpanolla, jossa mukana olivat mm. naisten salibandyliigassa onnistuneet Sofia Mittentag, Iina Latvala ja Julia Kataja. Mekin laitoimme vastaavasti parasta pöytään, eikä annettu materiaalietua lahtelaisille.

Joukkue ei ollut sunnuntaina tuoreimmillaan, johtuen muiden sarjojen aiheuttamasta peliruuhkasta ja muista oheistoiminnoista. Vastustajan ykkösketju sen sijaan oli tuoreena ensimmäisessä erässä tehden vaatimattomat neljä maalia pitkästä aikaan maalinsuulla torjuneen Iran selän taakse. Iraa ei maaleista voi syyttää, sillä sen verran vapaista paikoista Mittentag ja Latvala pääsivät laukomaan. Onneksi myös meidän tulosyksikkö oli pelipäällä ja kahdeksan maalin ensimmäinen erä päättyi lukemiin 4-4.

Puolustus saatiin parannettua toiseen erään, mutta myös hyökkäyspään tehot vähenivät. Niina viimeisteli hattutempun ajassa 29:36 tasoittaen taukotilanteeksi 5-5. Iralle jopa 15 torjuntaa toiseen erään.

Viimeisessä erässä alkoi kolmen ketjun peluutuksemme kantamaan hedelmään Pelicansin kahta ketjua vastaan. Viisi maalia viimeiseen erään sinetöi A-tytöille tärkeät kolme pistettä loppulukemin 10-7.

Lohjalta ja Nurmijärveltä saatiin B-tytöistä huikeita apuvoimia tällä kertaa Reetan, Rosan ja Jannan myötä. Melina alkaa päästä pelipäälle tehden 1+3. Tulosyksikkö listättynä Emmillä takasivat jälleen kerran tehoillaan yleisön viihtymisen. Tarkemmat tilastot löydät alla olevasta linkistä. Ottelutuloksen myötä joukkue siirtyy sarjan kärkipaikalle.

Joukkueessa on myös hiljaisia, mutta erittäin tärkeitä puurtajia, joita ei koskaan mainita pääkallossa, eikä varsinkaan tulospalvelussa. Huoltajat Saija ja Suvi tekivät jälleen erittäin tärkeää työtä jo tunti ennen peliä, pelin aikana ja puolituntia pelin jälkeen. Tässä vaiheessa kautta kun ei kaikki pelaajat olen ihan terveimmillään, huoltajat takaavat omalla työllään sen, että kaikki tehdään, mitä on tehtävissä.  Kiitos huollolle, joka saa kiitosta aivan liian harvoin!

A-tyttöjen SM-sarja jää nyt meidän osalta kahden viikon tauolle. Seuraava ottelu on vierasottelu K3 Areenalla Espoossa 16.12. klo 18:00. Silloin vastassa Northern Stars. Tervetuloa!

Ottelun tilastot tässä.

Vastustajan otteluraportti luettavissa heidän sivuiltaan. Sieltä löytyy myös ottelukuvia lahtelaisen kameralinssin läpi.

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA