UUTINEN | SB-PRO

02.07.2018

Anu Raatevaaralle opiskelijoiden MM-kultaa!

SB Pron Liiganaisten luottopuolustaja Anu Raatevaara kävi Puolan Lodzissa voittamassa opiskelijoiden MM-kultaa Suomen joukkueessa.

Kuva Juhani Järvenpää. SB Pro Anu Raatevaara

MM-kisat pelattiin tällä kertaa Puolassa ja Lodzissa

Lodz on Puolan kolmanneksi suurin kaupunki, joka monille tulee mieleen lähinnä ikävistä tapahtumista 1940-luvulta, mutta tänään kaupunki on sekoitus vanhaa sekä uutta rakennusta. Salibandy on myös Puolassa hyvässä nosteessa ja opiskelijoiden MM-kisat onnistuivatkin järjestelyiltään hyvin.

Onnittelut sinulle Anu mestaruudesta, millainen kokemus tämä sinulle oli?

”Tosi mielenkiintoinen monestakin syystä. Oli hienoa nähdä ja kokea kansainvälisiä pelejä, pelata vahvassa joukkueessa, kuten saan pelata myös Prossa ja tietysti myös kokea ja nähdä Puolan kulttuuria sen mitä siihen jäi aikaa. Puolalaiset perinneruoat jäivät valitettavasti kokematta ja lupaan olla tämän viikon syömättä riisiä ja kanaa, se on nyt nähty!”

Millainen oli oma roolisi tässä ryhmässä?

”Kurronen ja Huhtimo laittoivat minulle rooliksi 3.kentän sentterin tehtävät, mikä on seurajoukkueeseen nähden täysin vieraspelipaikka. Ketjumme pelasi hyvin agressiivisella karvauksella ja onnistuimme mielestäni siinä aika hyvin ja saimme myös hyvää palautetta valmennukselta. Senni Hietanen ja Sofia Leino pelasivat laidoillani ja ”duunarikentällisen” täydensivät puolustuksessa Linda Törnqvist ja Yamon Njai.”

Japani ja Puola olivat teille vain ”suupaloja”, mutta välierissä Ruotsi antoikin jo täyden vastuksen?

”Japani (33-0) ja Puola (21-1) olivat enemmän pallonhallintaharjoittelua ja tasoerot olivat kiistatta suuret. Ruotsilla oli joukkueessa muutama maajoukkuepelaaja, mutta toisaalta myös nuoria tulevia huippupelaajia ja ottelu oli tasainen. Ruotsi ei ehkä pystynyt aivan niin kontrolloituun peliin, kuin heidän A-maajoukkueensa pystyy ja me taas olimme kärsivällisiä. Saimme otteluun myös loistavan alun, kun johdimme peliä jo 4-0 ensimmäisen erän jälkeen. Lopussa Ruotsi pääsi jo maalin päähän, mutta ei onneksi lähemmäksi tällä kertaa.”

Finaalissa kaatui Tsekki luvuin 6-2.

”Luvut eivät ehkä kerro koko totuutta, saimme lopuksi kaksi maalia tyhjiin. Tsekki oli todella kovalla asenteella mukana ja pelasi erittäin fyysisesti myös. Peli oli tasainen ja taisi meidän maalivahdilla tulla jopa enemmän torjuntoja. Me olimme todella kärsivällisiä ja noudatimme hyvin pelitaktiikkaa. Todella hieno maku jäi näistä kisoista mestaruuden jälkeen ja joukkue oli erittäin hyvä hengeltään myös.”

Entä sitten tämän jälkeen?

”Treenattiin Prossa hyvin alkukesästä ja Eero Partio toi uutena fysiikkavalmentajana uusia mielenkiintoisia näkemyksiä harjoitteluun. Itse olen ainakin lähdössä täynnä intoa nyt omatoimijaksolle ja vajaan kuukauden päästä alkavatkin sitten taas yhteisharjoitukset, minkä katkaisee kivasti jo viime vuonna elokuussa järjestetty peli- ja harjoitusmatka Ruotsiin. Tulossa on kolme kovaa harjoitusottelua siellä ja joukkue myös kasvaa matkalla yhteen, josta on kivaa lähteä rakentamaan ensi kautta.”

”Hyvältä näyttää joukkueen asenne ja omaa intoa vielä lisäsi tämä Puolan matka, tavoitteet ovat tietysti korkealla niin SB Pron kuin oman pelaamisen suhteen.”

Kiitos Anu haastattelusta ja vielä kerran lämpimästi onnea mestaruuden johdosta sinulle sekä koko maailmanmestarijoukkueelle. Toivotamme samalla aurinkoista heinäkuuta teille kaikille ja jo runsaan kuukauden päästä on luvassa maailman parasta naissalibandyä Arkadiassa.

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa