UUTINEN | SB-PRO

27.05.2018

C-tyttöjen kausi päättyi pronssijuhliin HJC:ssä

C-tyttöjen pelikausi 2017-18 sai pronssisen kruunun, kun joukkkue selvisi kolmanneksi HJC-turnauksessa Helsingin Myllypurossa 26.-27.5. C-tyttöjen Kilpasarjan 10 joukkuetta oli jaettu kahteen alkulohkoon, joiden pelit pelattiin pääosin lauantaina ja saatiin päätökseen sunnuntaiaamuna.

B-lohkossa SB-Pro avasi 0-2 -tappiolla EräViikingeille ja jatkoi maalittomalla tasapelillä Tukholman alueelta kerättyä F04 Stars -joukkuetta vastaan. Lopulta tämä kaksikko kohtasi toisensa sarjan finaalissa, joten puolentoista kuukauden pelitauon kankeudet karistettiin kunnolla tiehensä.

Kolmannessa ja suhteellisen hidastempoisessa ottelussa PSS 04/05 kaatui maalein 2-0, turnauksen kuparisen rikkoi Minka Kosonen ja toisen osuman teki Elli Mäenpää.

Sunnuntaiaamun pelissä irtosi voitto FBI Tullinge Orange -joukkueesta, joka karkasi tosin ensin johtoon. Henriikka Väistön ja Minkan maaleilla pisteet kuitenkin jäivät Suomeen ja samalla varmistui paikka puolivälierässä.

Siinä vastaan asettui FBI Tullinge Svart, joka oli selvinnyt A-lohkossa oululaisten jälkeen kakkoseksi. Ottelussa Pro oli selvästi niskan päällä ja vei ansaitun 4-0 -voiton – verkkoa heiluttivat Ida Lindh, Elli, Riikka Jouppila ja Isa Lindholm.

Välierässä tarjottiin revanssia B-lohkon ykköstä eli ErViä vastaan. Ottelun alku pelattiin kuitenkin käsijarru päällä ja vastustaja pääsi jo 3-0 -johtoon, ennenkuin Pro löysi kisavaihteen päälle. Minkan kavennus erän loppuun jäi kuitenkin samalla ottelun päätösosumaksi ja näin turnaus päätettäisiin pronssiotteluun.

Pronssista tuli taistelemaan OLS 04/05, joka oli alkulohkossaan ollut lyömätön, mutta hävisi F04 Starsille välierän 1-3. SB-Pro vei ottelun lopulta nimiinsä 1-0 Riikan osumalla – pallonhallinta oli pelissä Prolla, mutta torjuntoja kertyi enemmän Nuppu Tikkakoskelle (12) kuin oululaisten  maalivahdille (7). Nupulle näin turnauksessa jo neljäs nollapeli ja kuudesta takaiskusta ErVi teki peräti viisi.

Pron puolustus pelasi turnauksessa erittäin mallikkaasti ja ErVi oli oikestaan ainoa, joka kunnolla sitä pystyi pitämään tiukoilla. Ada Riiali ja Mimosa Kauno urakoivat alakerrassa kaikissa pelaamissaan otteluissa (Mimosalla jäi yksi ottelu väliin), Sara Kettunen liittyi joukkoon avauspelin hyökkäysvuoron jälkeen. Tämän kolmikko muodosti sen luotettavan perustan, jonka päälle oli hyvä rakentaa muun joukkueen pelaaminen.  Reetta Suontausta, Riikka ja Henriikka vuorottelivat välillä hyökkäyksessä ja välillä puolustuksessa ja hyvällä menestyksellä hoituivat heiltä molemmat tontit.

Hyökkäyksessä vastuuta kantoivat Minka, Erika Hakulinen, Milja RonkainenAnnukka Lönnrot, Ida, Isa ja Elli. Isalla jäivät jalkavamman vuoksi kaksi päätöspeliä pelaamatta. Maalisaldo jäi lopulta seitsemässä ottelussa suht laihaksi eli kymmeneen, mutta ilahduttavaa oli, että laadukkaita paikkoja pystyttiin luomaan paljon lähes kaikissa otteluissa.

Finaalissa ErVi kampesi lopulta 3-2 voitolla mestariksi oltuaan jo 1-2 -tappiolla F04 Starsia vastaan. Onnittelut Erville!

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA