UUTINEN | SB-PRO

12.04.2018

Liiganaiset Superfinaaliin

Liigaiset ottivat ratkaisevan voiton 11.4. PSS:stä maalein 6-3 ja näin ollen voittivat välieräsarjan puhtaasti voitoin 3-0. Liiganaiset saa Superfinaalissa vastaan Classic:in Tampereelta.

Liiganaiset aloittivat keskiviikon ottelun vahvasti ja jo ensimmäisen erän alussa kotijoukkue pääsi avaamaan maalitilinsä. Ottelu oli ehtinyt vanheta vain reilut viisiminuuttia kun ottelun parhaanakin palkittu Laura Hietamäki pääsi yllättämään Porvoon maalivahdin. Avausmaalista ei ehtinyt kulua kuin reilut kaksi minuuttia kun kakkos kentän sentteri Jaana Lirkki onnistui maalin teossa. Syötön maalin tarjoili Juulianna Sotala. Pro siirtyi vähän yllättäen lyhyessä ajassa jo 2-0 johtoon kun peliä oli pelattu reilut 7 minuuttia. Vanhat merkit pitivät jälleen paikkaansa ja Porvoo ei ollut vielä valmis häviämään. Ensimmäisen erän puolessa välissä pääsee Porvoo ensin kaventamaan 2-1:een ja heti perään tasoittamaan lukemiksi 2-2 Miia Murtorinteen ja Riikka Pohjolan maaleilla.

Toisen erän alkuvaiheessa Anu Raatevaara pääsee ajamaan maalille 2-1 tilanteessa ja päättää laukaista suoraan maalin kattoon ja Porvoon maalivahti on jälleen yllätetty ja kotijoukkue siirtyy 3-2 johtoon. Vierasjoukkue aloittaa kovan takaa-ajon ja tämä kostautuu kotijoukkueen jäähyllä. Kotijoukkue pelaa hyvää alivoimaa, mutta aivan jäähyn lopussa Porvoo pääsee jälleen tasoittamaan ottelun kun jäähyä oli jäljellä vain kaksi sekuntia. Muutama minuutti ennen erän päätöstä, pääsee myös Pro ylivoimalle vierasjoukkueen istuessa kahden minuutin jäähyä. Tätä tilaisuutta ei kotijoukkue jätä käyttämättä, vaan tsekki laituri Denisa Ratajova siirtää kotijoukkueen jälleen maalin johtoon Karoliina Kujalan syötöstä.

Kolmanteen erään lähdettiin kotijoukkueen maalin johdossa ja erän puolessa välissä Karoliina Kujala siirtää Anu Raatevaaran hienosta syötöstä kotijoukkueen jo kahden maalin karkumatkalle. Kotijoukkue saa vielä jäähyn kun peliä jäljellä vajaat kahdeksan minuuttia ja Porvoo hakee vimmatusti tasoitusta. Kotijoukkue kesti tämän tärkeän alivoiman ja kun vierasjoukkue haki vielä kavennusta ilman maalivahtia, pääsi Laura Hietamäki kaunistelemaan numerot 6-3:een jotka olivat ottelun loppunumerot.

Näin SB-Pro menee toista kertaa peräkkäin Superfinaaliin joka pelataan Hartwall Areenalla 21.4.

TERVETULOA KANNUSTAMAAN LIIGANAISET VOITTOON!

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA