UUTINEN | SB-PRO

20.03.2018

SB-Pro N2 2.Div turnausraportti

17.3.2018 Masala

SB-Pro lähti Naisten kakkosdivarin viimeiseen turnaukseen sarjakärkenä. Paikka jatkopeleihin oli jo varmistettu edellisessä turnauksessa, joten pelien lopputuloksilla ei ollut merkitystä sarjan kärkipaikan kannalta.  Tällä kertaa molemmat ottelut olivat sarjan kärkikamppailuita, kun vastaan asettuivat ensimmäisessä pelissä HaKi ja toisessa SB Vantaa.

Kapealla materiaalilla liikkeelle

Saimme kasaan vain 9 kenttäpelaajan joukkueen ja 2 kaksi maalivahtia, koska A-tytöillä oli samana viikonloppuna oma pelinsä. Arvoitukseksi siis jäisi, kuinka kauan ”huippuun hiottu” kuntomme riittäisi näissä peleissä. Sen vuoksi lähdimme pelaamaan hyvä yhteispeli ajatuksissa hieman tavanomaista maltillisemmalla taktiikalla ja matalammalla karvauksella.

Valmentajan ennakko peleistä:

“Masalan pieni kenttä palveli tällä kertaa meitä, koska oltiin tavallistakin pienemmällä yhdeksän kenttäpelaajan rosterilla liikkeellä. Koska lohkon piikkipaikka oli varmistettu aikaisemmin, niin lähdettiin jatkopelejä varten koittamaan meidän vähemmän käyttämää karvausta ja testaamaan sen toimivuutta. Tätä palveli myös vastustajien kova taso.”        -Santtu Turunen, SB-Pro N2 päävalmentaja-

Haki-SB Pro II, 2-3 (1-0, 0-0, 1-3)

⇒ Vastassa fyysisesti kovaa pelaava joukkue, joka avaa peliään mielellään poikkikentän syötöillä
⇒ HaKi rankaisi 1. ja 2.erässä meidän omista virheistä nopeilla vastahyökkäyksillä.
⇔ SB-Pron peli pyöri paljon vastustajan päädyssä ja hyviä tilanteita luotiin paljon, mutta maalihanat aukesivat vasta 3.erässä!
⇒ Ratkaisumaali tuli hienon rangaistuslaukauksen päätteeksi, ratkaisijana Hanna Norrgård.
⇒ Kärsivällisyys omassa pallollisessa pelissä palkittiin voitolla.
 

Kuva: Kentällä oli nähtävissä hyvää yhdessä tekemisen meininkiä.

SB-Pro tehot: Hanna Norrgård 1+1, Sini Heikkinen 1+0, Karoliina Uusikari 1+0, Miina Veijanen 0+1

Maalissa: Pihla Hakala, SB-Pro II

Valmentajan kommentit pelistä:

“Haki -peli oli kaikkiaan hyvää ja tasaista peliä alusta loppuun asti. Viimeisessä erässä löytyi tarvittava pallollisen pelin rauhallisuus, jolla päästiin tasoihin ja ohi.”       -Santtu Turunen, SB-Pro N2 päävalmentaja-

SB-Pro II – SB Vantaa, 4-6 (1-1, 2-2, 1-3)

⇒ Jo etukäteen oli tiedossa, että vastus ei tulisi olemaan helppo. Vastassa mm. kaikille naissalibandyä seuranneille ja SB Pron seuraihmisille tuttu laji-ikoni Jenni Morottaja.
⇒ Peli oli tarkkaa pelaamista, kyttäilyä ja maalipaikkojen hakemista puolin ja toisin.
⇒ Maaleja tehtiin aika lailla vuorotahtiin ja maalipaikat käytettiin hyväksi melko tehokkaasti puolin ja toisin.
⇒ SB-Pron Viivi Lehtimäki, Miina Veijanen ja Karoliina Uusikari tehokkaina pisteiden valossa
⇒ Vastustaja rankaisi 3.erässä harmillisesti puolustuspään virheistä

Kuva: ”Kaveria ei jätetä, kommunikointia lisää, hyvällä tsempillä eteenpäin”

SB-Pro tehot: Karoliina Uusikari 2+0, Viivi Lehtimäki 1+2, Miina Veijanen 1+1, Hanna Norrgård 0+1

Maalissa: Jannika Kiiski, SB-Pro II  

Valmentajan kommentit pelistä:

“SB-Vantaa pelissä vauhti yllätti hetkittäin, ottaen huomioon molempien joukkueiden pelaajamäärän ja sen, että kyseessä oli molemmille päivän toiset pelit. Vaikka kauden aikaisempi kohtaaminen peruuntui, meillä oli hyvin tiedossa, kuinka vastustaja paikkoja rakentelee. Se ei kuitenkaan tässä pelissä auttanut, ja lunta tuli tupaan, mutta auttoi varmasti jatkoa ajatellen.”     -Santtu Turunen, SB-Pro N2 päävalmentaja-

Tulokset ja sarjataulukko löytyvät alla olevasta linkistä:

http://salibandy.fi/tulokset/#/sarja/naisten-2-divisioona-es-n2d-01/2765

N2 SARJAPELIT OVAT TÄLTÄ KAUDELTA MENESTYKSEKKÄÄSTI PAKETISSA. LOHKOVOITOLLA PÄÄSIMME LOPPUSARJAAN, JOSTA PARHAILLA JOUKKUEILLA ON MAHDOLLISUUS EDETÄ 1.DIV. NOUSUKARSINTOIHIN. NYT JOUKKUEELLA ALKAA SIIS VALMISTAUTUMINEN KAUDEN HUIPENTUMAAN. LOPPUSARJAN PELIT PELATAAN lAUANTAINA 24.3.2018 LAMMIN LIIKUNTAKESKUKSESSA, HÄMEENLINNASSA. PRON PELIT PELATAAN KLO 10, 13 & 16. TERVETULOA MUKAAN KANNUSTAMAAN!

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA