UUTINEN | SB-PRO

07.10.2017

B-tyttöjen sarjakausi alkaa sunnuntaina Ruskeasuolla

SB-Pron B-tytöt aloittavat kautensa Etelä-Suomen aluesarjassa lohkossa kaksi 8.10. Kahdesta lohkosta 3 parasta kummastakin jatkaa marraskuussa ylemmässä sarjassa, muiden pelataessa alempaa jatkosarjaa.

”Messi” on tulossa messiin mukaan

Pron joukkue tulee olemaan käytännössä hyvin pitkälti sama, kuin C-tyttöjen SM-sarjassa pelaava joukkue. Melissa ”Messi” Rissanen on lupautunut olemaan nuoren ryhmän tuki kauden aikana ja toisaalta jo loppukesästä alkanut yhteistyö Lapin Veikkojen kanssa tuo osaan peleihimme mielenkiintoisia tuttavuuksia Sodankylästä. Saana-Mari Lahdenperä, Anni Hirvonen, Miia Korva, Lotta Tervo ja Janna Siirtola tulevat pelaamaan osan kauden otteluista Pron väreissä.

Kuvassa yhteisharjoituksissa myös Lapin Veikkojen B-tytöt

”Joukkueen tavoitteena on lähinnä tämän sarjan kautta saada lisää pelejä kaudelle ja näissä taas on mahdollisuus myös kokeiluihin. Toisaalta joukkue lähtee tietysti aina voittamaan otteluita. Kauden avausturnaukseen lähdetään edelleen vahvasti ”siipirikkoisena”, mutta tähän ryhmä on jo syksyn aikana tottunut ja poissaolojen taakse ei mennä huomennakaan.” – Jukka Eronen, B- ja C-tytöt Päävalmentaja

Lohkon muut joukkueet ovat PSS Musta, joka on meidän ennusteessa sarjan suosikkeja, Tikkurilan Tiikerit, jonka alkukausi on ollut vaikea, mutta joukkue varmasti nostaa nyt tasoaan. Joukkueessa pelaa myös kaksi viime kaudella joukkueessamme pelannutta pelaajaa Milla Räikkönen ja Mirella Siponen. M-team on vaikeasti arvioitava joukkue, mutta seura on tehnyt pitkään jo hyvää juniorityötä, joten mielenkiintoinen uusi vastus on sieltäkin meille tulossa.

Northern Stars 2. on täysin vieras ryhmä, josta on vaikea ennakoida mitään, kuitenkin joukkue kävi SM-karsinnoissa, joten hyvä joukkue on varmasti Espoosta myös tulossa sarjaan. Blackbirds Keravalta on tuttu lähinnä vahvan C-tyttöjoukkueen kautta, joten myös tämäkin tyttöjoukkue on lähes uusi tuttavuus Prolle. EräViikingit Black ja sen kokoonpano nähdään huomenna, jonka jälkeen on arvioitavissa heidän tasonsa, mutta kaikkihan tietävät, että sieltä löytyy laajuutta muutaman joukkueen verran myös B-tyttöihin.

Sarja jatkuu jo viikon kuluttua Askoa-Areenalla ja seuraava kierros tästä taas kahden viikon päästä Tiger Sport Arenalla Tikkurilassa.

” Edessä on mielenkiintoinen sarja, koska joukkueet ovat meille vieraita. Olemme tietysti nuori ryhmä, mutta tämä antaa meille hyvää kokemusta C-tyttöjen SM-sarjaa varten ja tulostavoitteita ei tähän sarjaan ole ladattu ollenkaan. Mennään ja nautitaan peleistä, otetaan vastaan mitä on tulossa.  – jojot SB-Pro B-tytöt

HämeCupin C-tyttöjen kilpasarjan voittajat, SB-Pro

Joukkueemme sivuilta voit seurata myös kauden kulkua tässä sarjassa ja Facebookista löydät ennakot ja otteluraportit C-tyttöjen sivun alta.

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa