UUTINEN | SB-PRO

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

Päivän neljännessä ottelussa vastaan tuli PSS Kulta Porvoosta. PSS aloitti kovalla sykkeellä ja pääsi laukomaan heti alussa kohti Pron maalia. Maaleja ei kuitenkaan tilanteissa syntynyt. Sen sijaan Pro päätti ottelun ensimmäisen hyökkäyksensä upeaan maaliin ajassa 1.05. Molemmilla joukkueilla vaikutti olevan kuviot sekaisin. Pelikatkoja tuli paljon ja ajassa 7.55 tuomittiin PSS:lle jäähy. Pro ei päässyt ylivoimalla maalintekoon ja joukkueet jatkoivat tasalukuisina kunnes ajassa 10.56 Pron pelaaja joutui vuorostaan jäähylle. Tämäkään erikoistilanne ei tuottanut maalia. Ensimmäistä erää oli jäljellä puoli minuuttia, kun Pro pääsi tekemään 2-0 maalin.

Pro tuli vahvasti toiseen erään ja laukoi kohti PSS:n maalia. Muutama tilanne saatiin aikaiseksi myös Pron päässä. Vasta kun toista erää oli pelattu melkein seitsemän minuuttia, Pro onnistui maalinteossa. Tilanne 3-0 Prolle. Heti tämän jälkeen Prolle tuomittiin jäähy hieman epäselvässä tilanteessa. PSS ei onnistunut maalinteossa ylivoimalla ja joukkueet jatkoivat tasalukuisina. Peli pyöri pääasiassa PSS:n päädyssä. Kun peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia, Prolle tuomittiin jäähy. Pro purki hyvin vastustajan tilanteita ja kesti alivoiman. Peli päättyi Pron voittoon 3-0 ja finaalipaikka oli selvä.

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa