UUTINEN | SB-PRO

01.08.2017

Karoliina Kujalan tunnelmia maajoukkueleirityksen aattona

 

Karoliina Kujala jälleen mukaan maajoukkueleiritykseen ja tähtäimessä joulukuussa pelattavat MM-kisat Bratislavassa

Uralla pelattuja maaotteluita jo 108 ja kaikkien aikojen tehopisteissä sijalla 4. maaotteluiden suhteen. Lisäksi nuoresta iästä huolimatta takana jo mittava ura niin Suomessa kuin Sveitsissäkin, miten motivaatio vielä riittää kaiken jo saavutetun jälkeen? Karoliina Kujala eli tuttavallisemmin ”Kallu” omistaa myös yhden erittäin vaikeasti rikottavan ennätyksen, mutta tätä lukiessanne voitte miettiä sitä ja kerrotaan vasta haastattelun lopuksi mistä ennätyksestä on kyse. SB Pron liigatoimitus kävi keskustelemassa Karoliinan kanssa kesäkuulumisista ja tunnelmista maajoukkueleiritysvalinnan jälkeen.

Lämpimät onnittelut sinulle Karoliina valinnasta maajoukkueleiritykseen, mitkä ovat fiilikset valinnan jälkeen?

Aina yhtä hienot tunnelmat, kun pääsee mukaan maajoukkueeseen, vaikka se jännitys ei olekaan enää yhtä suurta, kuin se oli ensimmäisillä kerroilla. Nyt pitää vain pelata itsensä mukaan itse kisoihin.

Mikä merkitys sinulle on henkilökohtaisesti pelata maajoukkueessa?

Se on osoitus siitä, että on onnistunut ja se palkitaan valinnalla maajoukkueeseen, tietysti on upea pelata kaikista parhaimpien pelaajien kanssa ja heitä vastaan. Pelit MM-kisoissa ja yleensä maaotteluissa ovat ehdottomasti yksi vuoden kohokohdista, ovathan ne peleistä kaikkein kovimpia.

Kuinka näet pelin, joukkueiden ja valmennuksen muuttuneen vuosien aikana maajoukkueessa?

Jokaisella valmentajalla ja taustaryhmällä ovat pienet eroavuudet, mutta kovin paljon en koe siinä tapahtuneen muutoksia. Ehkä se mikä tulee mieleen, että tekniikkaa käytetään nykyisin enemmän valmennuksen apuna, pienetkin asiat katostaan videoklipeistä, josta kehitettävät asiat ovatkin helpompi havainnoida myös itse. Taktisesti on peli kehittynyt myös paljon vuosien aikana.

 Pelaajien taso on noussut paljon ja he ovat fyysisesti ja taidollisesti aiempaa parempia. Ruotsi on tietysti aina ollut vahva, mutta nyt myös Sveitsi ja Tsekki joukkueina ovat nousseet varteen otettaviksi vastustajiksi.

Millaisia ajatuksia ja toiveita sinulla on tulevasta kaudesta maajoukkueen suhteen?

Tietysti ensin ainakin pitäisi pelata itsensä joukkueeseen ja ottaa sieltä pelipaikka pelaavissa kentällisisissä. Olen aina pelannut laitahyökkääjänä ja tuskin muualle kannattaa minua sijoittaa. Valmennus sitten päättää olenko mukana syksyn aikana.

Mikä merkitys sinulle on ollut oman kaksoissiskon pelaaminen kanssasi ja uskallatko nostaa muutaman nimen esiin, joiden kanssa yhteistyö on erityisesti toiminut?

Tietysti Eliinan merkitys on ollut suuri, jo siitä alkaen, kun siirryimme nuorina tyttöinä jalkapallokentältä salibandyn pariin. Olemme kuitenkin lähes aina pelanneet yhdessä, joten varmaan jonkinlainen kemia on meillä välillämme. Jos on pakko nimetä joitain pelaajia, niin aika paljon pelasimme yhdessä Karjalaisen, Ukkosen ja Kauppilan kanssa, joka toimi omasta mielestäni hyvin. Sitten viime kisoissa taas My Kippilän ja Silja Eskelisen kanssa yhteispeli onnistui myös ihan kivasti.

Pystytkö erittelemään parhaat ja ehkä sen katkerimman muistosi maajoukkueessa?

Eiköhän tuo Tampereella pelattujen kotikisojen finaalitappio ole se katkerin, vaikka toisaalta se on myös yksi parhaimmista muistoista hienon kotiyleisön ansiosta, se oli kuitenkin niin lähellä. Toisaalta ne ensimmäiset maaottelut olivat omalla tavallaan hienoja kokemuksia.

Entä sitten tuleva kausi, maajoukkue, uusi valmennus seurajoukkueessa, uusi Arkadia halli Klaukkalassa, mitkä tunnelmat kauden suhteen?

Tosi hyvät, vaikka tulin aina hyvin toimeen entisenkin valmennuksen kanssa. Silti valmennuksen muutos on ollut piristys, uudet ”tuulet” tuovat lisää motivaatio omaan tekemiseen, lisäksi joukkueessa on uusia pelaajia ja kilpailu pelipaikoista on kovaa. Arkadia hallin tulon uskon vasta sitten, kun sinne oikeasti päästään ensimmäisen kerran pelaamaan, olisikin kiva saada nyt myös yleisöä mukaan enemmän peleihin ja kannustusta. Mahtava vuosi on tulossa.

Olit myös kolme kautta Sveitsissä ja voitit siellä mestaruuden myös, vieläkö se kiinnostaisi?

Se oli mieletön kokemus, kaikki hoidettiin niin hienosti siellä, myös pelin ulkopuolella, mutta ei se ole ainakaan nyt millään tavalla ollut mielessä enää. Katsotaan nyt vain vuosi kerrallaan.

Lupasin kertoa lukijoille ennätyksestä, jonka omistat ja jota kaikki eivät varmaan muista, muistatko itse mistä on kyse? Autan sen verran, että vaikka olet tehnyt kohta 400 pistettä liigassa, maaotteluissa olet pistetilaston 4., niin näistä ei ole nyt kyse tai tavallaan hiukan on.

Ei tule kyllä nyt yhtään mitään mieleen mikä se voisi olla (tässä vaiheessa toimituksen oli pakko auttaa), muistan hämärästi sen nyt, mutta en kyllä ketä vastaan pelattiin, mutta olin aika nuori silloin, sen jaksan muistaa.

Kyse oli siis kaikkien aikojen nopeimmasta liigamaalista, joka syntyi Josban vieraana vuonna 2004 ja pelikello näytti maalin syntyessä aikaa 4 sekuntia! Tuskin tarvitsee tässä kertoa kuka omistaa liigassa nopeimman maalin syötön, kyseessä on tietysti Elina Kujala.

Kiitos ”Kallulle” haastattelusta ja onnea tulevalle kaudelle niin SB Pron väreissä kuin maajoukkueessakin!

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa