14.08.2016
C-tytöt osallistui kahdeksan joukkueen kutsuturnaukseen Turun Sport Gardenissa, jossa yhden turnauspäivän aikana kaikille joukkueille tuli ottelusarakkeeseen viisi kovatasoista ottelua. Kolmen alkulohkonpelin otteluaikana oli 2x12min ja kahdessa sijoituspelissä pelattiin vartin erät.
A-lohkossa PSS ja KooVee olivat kärkikaksikko, voittaen muut lohkon joukkueet ja päätyen keskinäisessä ottelussaan 2-2 -tasapeliin. Loisto voitti Northern Starsin 2-0 ja sijoittui näin lohkon kolmoseksi ennen espoolaisia.
B-lohkossa pelannut SB-Pro avasi turnauksen yllättävänkin hyvällä esityksellä SBS Wirmoa vastaan – pelistä jäi oikeastaan kaipaamaan vain sitä tekemättä jäänyttä maalia. Kun Wirmo onnistui kerran ohittamaan maalissa pelanneen Nupun, riitti se tällä kertaa voittoon. Nupulle ottelussa komeat 10 torjuntaa ja varsin hyvä turnausavaus.
Toiseen otteluun SB-Pro sai vastaansa Pirkat. Ottelutapahtumissa Pirkat oli karvan verran valmiimpi ja pelasi yhtenäisemmin – vaarallisin kaksikko Hämäläinen – Tiilikainen oli pääsäänntöisesti vastuussa pahimmista tilanteista Pron maalilla, jossa debytoi aivan loistavilla otteilla vakuuttanut Maria Viitala. Torjunnat ottelussa olivat Maria 14, Pirkat kolme. Lopputulos oli Pirkoille 4-0. Pron ainoaksi tilastomerkinnäksi kirjattiin Erikan kakkonen aivan toisen erän alussa – siitä kuitenkin selvittiin ilman takaiskumaalia.
Kolmannessa ottelussa oli panoksena lähinnä EräViikinkien saaminen mukaan alempaan jatkokaavioon – he olisivat tarvinneet selvämaalisen voiton, jotta olisivat maalieron turvin ohittaneet Pirkat. Nyt peli kuitenkin jälleen parani – pitkään jopa vaikutti, että ottelussa voisi tulla tasapeli, kun Venla oli Essin avustamana tehnyt Prolle turnauksen avausosuman, jolla joukkue oli tasoittanut ottelun.
EräViikingit sai kuitenkin tehtyä kaksi lisämaalia ja näin ottelun lopussa nähtiin erikoinen tilanne, kun hetken aikaa molemmat maalit olivat tyhjinä – Pro haki kavennusta ja EräViikingit kahta lisäosumaa, kummankaan kuitenkaan onnistumatta. Torjunnat Pro/Viitala 16, EräViikingit yhdeksän.
Sijoitusotteluissa Pron avausvastustajaksi tuli A-lohkon kolmonen, eli Loisto. Pieniä kokoonpanomuutoksia oli otteluun tehty ja nyt etenkin oma pallollinen peli tuntui loksahtavan jo paremmin paikoilleen. Avauserässä ei tapahtumia kirjattu – torjunnat olivat Nupulla ja Loiston maalivahdilla tasan, molemmille niitä kertyi seitsemän. Toiseen erään saatiin draaman kaareen uutta nostetta, kun tuomari komensi Minkan istumaan vitosen rangaistusta vaarallisesta pelitavasta, oltuaan hallissa todennäköisesti siinä harvalukuisessa vähemmistössä, joka näki mailan osuneen vastustajan päähän. Pron alivoima kuitenkin toimi erinomaisesti – jopa niin hyvin, että Ada kävi Erikan syötöstä viemässä Pron alivoimalla johtoon. Itseasiassa viiden minuutin aikana parhaat maalipaikat olivat Prolla ja Loisto saa olla tyytyväinen, että selvisi tuosta ylivoimastaan vain yhdellä takaiskumaalilla.
Toinen osuma oli Erikan käsialaa, kun hän irtosi keskeltä Saran syötöstä läpi ja siirsi pallon verkkoon. Puoli minuuttia tästä sai Loisto avausmaalinsa, mutta lisäosumia ei enää nähty ja näin Pro jatkoi sijoitusotteluun, jossa se pelaisi turnauksen viidennestä sijasta. Vastustajaksi sille tuli EräViikingit, joka selvisi voittajana omasta ottelustaan Northern Starsia vastaan. Toisen erän torjunnat Loisto viisi, Nuppu 11 – Nupulle tuohon mahtui mukaan muutama komea gamesaver.
Pron mustapaidat lähtivät päivän päätösotteluun todellisella revanssihengellä – kaikki oli päätetty tehdä sen eteen, että alkulohkon tappio saataisiin tässä pelissä käännettyä voitoksi. Kylmän suihkun tarjosi kuitenkin jo 44 sekunnin jälkeen helsinkiläisten #86, joka teki ottelun avausosuman. Tytöt kuitenkin kokosivat itsensä nopeasti ja teki kaksi pikamaalia kolmannella ja neljännellä minuutilla: ensin osui Venla Essin tarjoilusta ja perään Ida Adan syötöstä. 12 minuutilla ottelun tuomarikaksikolle sattui ikävä virhe, jonka seurauksena he hyväksyivät vihellyksen jälkeen tehdyn EräViikinkien tasoituksen. No, tekevälle sattuu ja päivä oli tietysti heilläkin ollut jo pitkä. Tuolla maalilla EräViikingit pääsi kuitenkin peliin takaisin mukaan ja sai tehtyä vielä ennen taukoa johto-osumankin.
Toisen erän viidennellä minuutilla Ida survoi Riikan syötöstä tasoituksen ja hetken näytti taas jo valoisammalta. Sitä seurasi kuitenkin musta pariminuuttinen, jonka aikana pallo kaivettiin kahdesti Pron verkosta. Mutta vieläkään ei usko loppunut – ajassa 24:07 aikalisä, viimeiset panokset piippun ja loppuminuuttien taktiikka käytiin läpi. Ja viimeiset minuutit olivatkin hienoa katseltavaa – kaikki pelasivat loistavasti ja hyvällä itseluottamuksella – paine saatiin pidettyä oikeassa kenttäpäädyssä ja palkinto saatiin ajassa 28:43, kun Annukka teki 4-5 kavennuksen Essin esittyöstä. Viimeiset 41 sekuntia Maria oli penkillä ja kentällä kuusi kenttäpelaajaa, mutta todellisia maalipaikkoja ei enää saatu ja näin voitto toistamiseen päivän aikana meni Helsinkiin. Torjunnat menivät tasan 15-15 Marian ja EräViikinkien torjuntavastuun jakaneiden Niina Markkasen ja Pihla Iso-Ojan kanssa.
Turnausvoiton vei lopulta Pirkat voitettuaan Wirmon rankkarikisan jälkeen (itse ottelussa ei maaleja nähty). Pronssimitalit lähtivät Porvoon suuntaan, kun KooVee taipui heille osumin 2-4. SB-Pro siis sijoittui EräViikinkien jälkeen kuudenneksi ja Loisto vei turnauksessa seitsemännen sijan ennen Northern Starsia.
Pron tytöille ja valmennukselle päivä oli erittäin hyvä ja vei tätä nuorta ja vasta muutamat harkat ja yhden treenipelin yhdessä viettänyttä ryhmää pitkin askelin eteenpäin. Kiitokset Loistolle hienosti järjestetystä turnauksesta!