UUTINEN | SB-PRO

23.05.2016

D-tytöt Mustan kausi päättyi turnausvoittoon Hämeenlinnassa

D-tytöt Musta päätti kauden 2015-16 neljän joukkueen miniturnauksessa Hämeenlinnassa. Pelit pelattiin häikäisevän komeassa Elenia Areenassa, jossa mahtui mainiosti pelaamaan kolmea sarjaa rinnakkaisilla kentillä. D-tyttöjen sarja-avauksessa Kosken Dynamo oli ehkä hieman yllättäen kaatanut Steelersin 3-2.

Toisessa ottelussa SB-Pro sai vastaansa VSS:n Vihdistä, joka oli mukana C-tyttöjen joukkueella. Maalittoman ensimmäisen erän jälkeen Satu onnistui avaamaan päivän maalihanat Miljan syötöstä ja Vihdin yrittäessä lopussa tasoistusta kuudella kenttäpelaajalla sai Ida napauttaa ratkaisevan 2-0 -osuman Riikan avustamana, kun pelikelloon jäi aikaa enää kahdeksan sekuntia. Nupulta päivän ensimmäinen nollapeli vaati neljä torjuntaa, vastapäässä maalivahti torjui 12 kertaa.

VSS joutui pelaamaan toisen pelinsä heti perään ja Kosken Dynamo hankki jo päivän toisen voittonsa, nyt maalein 2-1. Seuraavaksi vastakkain asettuivat Steelers ja SB-Pro. Ottelusta tuli varsin kaksijakoinen: avauserä oli lähes täydellistä Pron hallintaa (torjunnat 1-13), mutta erän ainokaisen teki Riikka Reetan syötöstä erän puolivälin jälkeen. Steelersin maalivahdilla oli iso rooli eron pysymisessä pienenä. Toisessa erässä ote kirposi ja Steelers pääsi peliin mukaan. Se sai muutamia hyviä pyörityksiä ja karvasi ahnaasti – palkintona tasoitus ajassa 22:03. Erässä Nupulle viisi ja Steelersille kahdeksan torjuntaa – pisteet tasattiin lukemin 1-1.

Seuraavaksi oli Steelersin vuoro pelata tuplapeli ja VSS sai kyytiä maaelin 4-0. Näin alkulohkon päätöspelissä pelattiin lohkovoitosta ja tiedossa oli, että voittajalle tulisi vastaan VSS:n C-tyttöjen ryhmä. Pron pelurit olivat ottaneet opikseen Steelers-pelin kakkoserästä ja Kosken Dynamo oli aikamoisessa karusellissa koko ottelun. Avauserässä maalinteossa onnistuivat pakit Reetta ja Minka, toisessa erässä Isa jatkoi alakerran vahvaa panosta. Syöttöpisteitä maaleihin keräsivät Annukka, Riikka ja Satu. Seuraavat kaksi osumaa teki Satu loistavista Annukan ja Saran syötöistä ja loppulukemat 6-0 ampui Miljan Minkan syötöstä. Ottelun torjunnat 24-3 kuvaavat aikalailla hyvin, missä päässä peliä pelattiin. Ottelussa – kuten missään muussakaan päivän Pro-pelissä – ei vihelletty lainkaan jäähyjä. Pari kertaa olisi ollut ehkä syytä, kun ensin Annukka ja seuraavassa vaihdossa Ida saivat pahannäköisesti mailasta päähänsä. Annukan osalta loppupeli jäi pelaamatta, Ida palasi vielä lopussa kentälle.

Ruokailun jälkeen pelattiin ensimmäinen välierä, jossa Pro sai vastaansa VSS:n. Vihtiläisten peli kulki jonkin verran aiempaa terävämmin, mutta pelin hallinta pysyi kuitenkin nurmijärveläisryhmällä. Viidennellä minuutilla Ida teki Annukan syötöstä avausmaalin, joka jäikin erän ainoaksi. Toisen erän viides minuutti toi tasoituksen VSS:lle ja häviävän pienen hetken jopa rankkarikisa näytti mahdolliselta. Riikka oli kuitenkin eri mieltä ja nosti johtomaalin Idan syötöstä ajassa 26:39. Ja aiemman VSS-pelin tapaan Ida pääsi tekemään viimeisellä minuutilla 3-1 -loppulukemat tyhjään maaliin – syötön Idalle tarjoili Reetta. Torjunnat Nuppu 4 – VSS 12.

Toisessa välierässä Steelers voitti Kosken Dynamon maalein 4-1 (viimeinen tyhjään maaliin), joten finaaliin Pro sai vastaansa Steelersin.

Pronssi ratkesi vasta rankkareilla, kun Kosken Dynamo ja VSS olivat päätyneet 1-1 -tasapeliin. Voittajaksi selvisi VSS, jonka kaikki kolme laukojaa onnistuivat – Dynamolta onnistui kaksi.

Finaalipelistä ei syntynyt samanlaista jännäriä, kuin nähtiin alkulohkossa. Pääasiassa se johtui siitä, että nyt Prolla pysyi peli kasassa täyden 30 minuuttia. Seitsemännellä minuutilla nähtiin voitto-osumaksi jäänyt Annukan taidonnäyte, kun hän ensin kieputteli palloa vasemmassa laidassa ja oivalsi käyttää Steelers-pelaajan tekemän hetkellisen maskin maalivahdin edessä hyväkseen – pallo tarkasti takanurkkaan.

Reilu minuutti ehdittiin pelata, kun Milja näki Minkan nousun keskikaistalle – kova ja tarkka syöttö ja ykkösellä alakulmaan (koutsin sanoja mukaillen lainatakseni) – ”.. ja minkaLaine maali!”. Kolmannen erän toisella minuutilla Ida teki Riikan syötöstä ottelun ja turnauksen päätösosuman – 3-0 -voitolla tytöt pääsivät nostamaan ykköspokaalia ja saivat kaulaansa kultaiset mitalit.

D-tytöt_2016_HFT_kannukattoon    D-tytöt_2016_HFT_mestarit   D-tytöt_2016_HFT_mitali_ja_kannu

Päivän saldo SB-Pron tytöille siis oli viidestä ottelusta neljä voittoa ja yksi tasapeli, maaliero 15-2. Nupulle kolme nollapeliä ja torjuntaprosentti huikea 92,0%!

Pisteitä teki kaikkiaan yhdeksän tyttöä:
Hyökkääjistä pisteitä merkkauttivat Ida 4+1, Riikka 2+3 (yksi piste jokaisessa ottelussa), Satu 3+1, Annukka 1+3 ja Milja 1+2. Kaikki neljä puolustajaa saivat pisteitä: Minka 2+1, Reetta 1+2, Isa 1+0 ja Sara 0+1.

Plusmiinustilastossa kaikki jäivät plussalle. Riikan saldo oli +10, Saralla ja Reetalla +9. Millalle, Idalle ja Annukalle kertyi plussia seitsemän, Miljalle ja Minkalle viisi. Sadulle plussia kolme, Vernalle kaksi ja Isalle yksi.

Tämä oli tälle D-tyttöjen Mustan peliryhmälle viimeinen tapahtuma. Kesällä treenataan vielä tiiviisti ja syksyksi pelaajat jakautuvat kauden 2016-17 ajaksi kahteen C-peliryhmään. Lisäksi osa tulee pelaamaan myös B- ja osa (2004-syntyneet) D-tyttöjen peleissä.

 

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA

XXL Seurakauppa