29.02.2016
Sunnuntaina 28.2. jatkui jälleen B-tyttöjen SM-sarjan pelit kotipelillä Tiger Sport Arenalla, jonne vieraaksi saapui tällä kertaa ÅIF Sipoosta. SB-Pron normaalia peliin valmistautumista häiritsi muutama seikka, kuten se, että pari pelaajaa oli lentokoneessa vasta matkalla kotiin, yksi pelaaja oli toipilaana, toinen maalivahti palailemassa myös reissusta ja valmentajakin lomailemassa jossain palmun alla. Onneksi valmennuspestin otti rohkeasti vastaan meidän DJ Jonttu sekä isä Heinonen. No, tuo ehkä kuulostaa pahemmalta kuin onkaan, sillä molemmat tuntevat tytöt hyvin ja omaavat näkemystä kuvioista miten pallo saatetaan vastustajan maalivahdin taakse.
Vaikka meilläkin puuttui muutama pelaaja, saapui ÅIF paikalle todella tiiviillä kahden maalivahdin ja yhdeksän kenttäpelaajan voimin. Ensimmäistä erää oli ehditty pelata 4:43 kun tilanne oli jo 4-0 meille ja tähän paikkaan ÅIF otti aikalisän. Räväkän alun jälkeen tahti hieman rauhoittui ja ensimmäinen erä päättyi lukemiin 5-1, mutta niillä pelaajilla, jotka olivat pelaamassa A-tyttöjen peliä lauantaina oli varmaankin kirkkaana mielessä viiden maalin johtoaseman sulaminen ja tappio kolmannessa erässä eli voittoon ei missään nimessä voinut vielä tuudittautua.
Pron tytöt pystyivät pitämään pelivireen yllä toisessakin erässä ja maalitehtailu jatkui lähes samaan tahtiin, toisen erän jälkeen tilanne 9-2. Toisessa erässä nähtiin ikävä loukkaantuminen, kun Pron pelaaja ilmeisesti astui lavan päälle ja kaatui pahannäköisesti loukaten jalkansa. Pelaajan pelit oli tältä päivältä ohi, mutta toivottavasti tuosta ei sattunut sen pahempaa jotta pelit voivat jatkua pian . Varmaan pahin terä ja vauhti oli ÅIF:ltä kolmannessa erässä jo poissa, sillä maaleja alkoi tulla entistä tiheämpään, 60 minuutin kohdalla tilanne lopulta 17-3. Onnistumisia tuli tytöille laajalla rintamalla, tehokkaimpina kentällä pyöri Melli (4+3), Tuija (3+2) joka palkittiin Pron parhaana pelaajana, Rossu (3+1), Maria (2+2) sekä Messi (2+1).
Pelistä oli ensimmäistä kertaa tarjolla livekuvaa selostuksen kera. Kuvauksen hoiti VPV27 ja selostuksen Marko Ojanen sekä Jukka Kouvalainen, käykäähän katsomassa: https://www.youtube.com/watch?v=ekTek4626jQ , kiitoksia tekijöille.
Liitealue