UUTINEN | SB-PRO

22.11.2015

D-tytöille tappiot lohkon kärkikaksikolle – päivästä jäi silti paljon hyvääkin kotiintuomisiksi

D-tytöt jatkoivat Kilpasarjan pelejään Espoon K3 Areenalla, vaikka aamulla vielä näyttikin siltä, että pelit joudutaan siirtämään – huoltomies oli ilmeisesti keksinyt aamuksi jotain tähdellisempää tekemistä, kuin tulla avaamaan hallin ovet…

Pelit saatin kuitenkin käyntiin puolisen tuntia myöhässä ja aamupäivän avauksessa Northern Stars pystyi kääntämään 1-2 -tappioaseman lopussa 3-2 -voitoksi.

Seuraavassa pelissä Pro kohtasi PSS Mustan, joka avauskierroksella oli ollut parempi lukemin 5-0. Tällä kertaa peli oli avausvihellyksestä saakka aivan erilainen ja Pron tytöt varsin hyvin sisällä pelissä kovaksi tiedettyä vastustajaa vastaan. Avausosuman teki PSS ylivoimalla ja toisen erän alkuun porvoolaiset siirtyivät 2-0 -johtoon. Neljä sekuntia ennen toisen erän päätöstä PSS:lle tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka Nuppu kuitenkin torjui komeasti.

Tilanteesta seuranneen alivoiman Pro selvitti kunnialla. Annukka pysäytti pelikellon ajassa 41:21 ja hetken joukkue näytti kirivän sittenkin rinnalle – 16 sekuntia myöhemmin PSS kuitenkin kuittasi eron jälleen kahteen maaliin, joka myös jäi ottelun lopputulokseksi.

Kolmannessa ottelussa SSV murjoi Northern Starsin maalein 10-0 ja seuraavassa ottelussa PSS taituroi 8-1 lukemat Lohjaa vastaan.

Päivän päätösottelussa avauskierroksella tasan 3-3 pelanneet SSV ja Pro kohtasivat toisensa. Lautausta peliin Prolta kyllä löytyi, mutta tällä kertaa eväät oli ilmeisesti syöty päivän avauspelissä – SSV aloitti maalinteon toisella minuutilla ja piti ohjat tiukasti itsellään läpi koko ottelun. 5-0 tilanteessa Pro käytti aikalisän, jonka jälkeen seuraavan maalin tekikin mustapaitainen nurmijärveläisryhmä, kun Annukka sijoitti Riikan syötön tarkasti verkkoon.

SSV kuitenkin osui vielä neljästi ja takoi taululle loppulukemat 9-1. Eipä siinä kummemmin ole selittelemistä, SSV:ltä hyvä ja tasapainoinen esitys.

Päivän kahdesta tappiosta huolimatta Pron tytöt saavat olla esityksistään ylpeitä – etenkin PSS-ottelusta, jossa otteet olivat likipitäen kauden parhaita. Maalissa pelanneen Nupun torjunnat eivät enää yllätä, hänen suoritustasonsa on pelistä toiseen erittäin tasainen ja korkea. Tietysti vielä kruununa oli torjuttu rankkari 😉

Joukkueella oli mukana kaksi pelaajaa D-Punaisten ryhmästä, joista Viivi oli käynyt pelaamassa jo edellisissä peleissä. Jälleen hän onnistui mainosti ja hoiti oman tonttinsa hienosti.

Verna oli käynyt viikon aikana mukana Mustien treeneissä ja debytoi peleissä suoraan ikäluokan kärkijoukkeita vastaan – ja millä tavalla…! Pieni ja pippurinen laituri oli molemmissa peleissä sisällä aivan uskomattomalla tavalla ja onnistui kerrassaan hienosti, jopa maalinteko oli lähellä ja sekä syötöt, että riistot onnistuivat isolla prosentilla. Upea esitys Vernalta!

Joukkueen kokeenempi kaartikin onnistui etenkin PSS-pelissä hienosti ja ottelu olisi hyvin voinut jopa kääntyä voitoksi, tasurista puhumattakaan. Tällä kertaa kuitenkin näin – odotellaan jo innolla seuraavaa Porvoon kohtaamista..;-)

Järjestäjät palkitsivat kaikken pelien jälkeen joukkueiden parhaat pelaajat – Prosta palkinnon kävivät pokkaamassa Annukka PSS-pelistä ja Riikka SSV-pelistä.

Seuraavat ja samalla viimeiset Kilpasarjan pelit pelataan 13.12. Myllypurossa, jolloin Pro kohtaa toistamiseen Northern Starsin (avauskierroksella 6-0) ja LosB:n (3-1). D2222

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA