D-tytöt

D-tytöt koostuu kaudella 2017-2018 pääosin 05´-06´pelaajista. Joukkue tekee yhteistyötä niin C-tyttöihin kuin E-tyttöihinkin pelaajapolun toteuttamiseksi. Joukkue tulee osallistumaan syyskaudella D-tyttöjen kilpasarjaan sekä C-tyttöjen haastesarjaan.

Joukkue harjoittelee kaudella 3-4 kertaa viikossa, joista kaksi kertaa E-tyttöjen kanssa yhteisesti. Harjoitukset kestävät alkulämmön, lajin ja fysiikkaosuuden kanssa pääsääntöisesti n. 2h 15min. Harjoituspäivät kaudella 2017-2018 ovat Maanantai, Keskiviikko, Perjantai ja Sunnuntai. Maanantaina harjoitukset ovat Maaniitussa, keskiviikkona ja perjantaina Arkadiassa (Klaukkala) ja Sunnuntaisin Rajakaaressa (Rajamäellä)

Joukkueeseen mahtuu mukaan lisää urheilullisia ja motivoituneita 05-06 syntyneitä tyttöjä! Ottakaa yhteyttä joukkueenjohtajaan!

 

Joukkue on valittu myös salibandyliiton MAAJOUKKUETIE-yhteistyöjoukkueeksi kaudelle 2017-18.

UUTISET | D-tytöt

close-icon

10.12.2017

GrIFK – SB-Pro 7-3

Päivän toisessa pelissä vastaan tuli sarjajohtaja Grani Kauniaisista. Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja neljännellä minuutilla Pro pääsi vetämään rangaistuslaukauksen Granin maaliin. Grani tasoitti ajassa 8.16 lukemiin 1-1 ja heti perään onnen kantamoisella johtoon 2-1. Ensimmäisen erän loppupuoliskolla molemmilla joukkueilla oli maalintekopaikkoja, mutta kumpikaan ei siinä onnistunut.

Grani aloitti toisen erän vahvasti ja teki ottelun kolmannen maalinsa ajassa 15.44. Prollakin oli pari tilannetta Granin maalilla, mutta palloa ei saatu maaliin. Ajassa 17.13 Pron epäonneksi pallo pomppi maalivahdin selän taakse ja Grani siirtyi jo 4-1 johtoon. Pro onnistui kaventamaan lukemiksi 4-2, mutta Grani tuli nopeasti ja kuittasi lukemiksi 5-2. Pro pelasi hyvin ja sai syötöt omille. Tytöt taistelivat Granin maalilla, luoden tilanteita yksi toisensa jälkeen. Pro ei onnistunut kuitenkaan maalin teossa. Ajassa 25.47 Grani teki maalin, tilanne 6-2. Toisen erän viimeisellä minuutilla Grani nousi nopeasti hyökkäykseen ja onnistui päättämään toisen erän lukemiin 7-2.

Kolmannen erän ainoasta maalista vastasi Pro heti erän alkuun. Tilanne 7-3. Kolmas erä oli vauhdikas ja tapahtumia täynnä. Erän lopussa Pro pääsi yrittämään jo toisen kerran ottelussa rangaistuslaukausta. Grani vaihtoi kiireesti kylmän maalivahdin rankkaria vastaanottamaan ja onnistui pitämään lukemat 7-3. Viimesekunneilla pro otti vielä aikalisän ja pelasi viimeiset minuutit kuudella kenttäpelaajalla. Maaleja  ei kuitenkaan enää tullut ja ottelu päättyi Granin 7-3 voittoon.

 

close-icon

10.12.2017

SB-Pro – EräViikingit Sininen 5-8

Kuudennen kierroksen pelit pelattiin Vantaalla Campo Centerissa. Ensimmäisessä pelissä vastaan tuli EräViikingit Helsingistä. ErVi aloitti pelin vahvasti ja saikin heti alkuun luotua maalipaikkoja. Ajassa  2.40 ErVi teki avausmaalin. Peli pyöri pääasiassa Pron päässä, mutta muutama tilanne saatiin aikaiseksi myös ErVin maalilla. Pro tasoitti tilanteeksi 1-1, kun ottelua oli pelattu viisi minuuttia. Ervi pääsi kuitenkin nopeasti taas johtoasemaan, lukemat 1-2. Erän lopussa Pro pääsi veivaamaan ErVin maalin takaa tasatilanteeseen 2-2. EräViikingit tekivät kuitenkin vielä ensimmäisen erän viimeisellä minuutilla kaksi maalia. Erä päättyi tilanteeseen 2-4.

Toiseen erään molemmat joukkueet tulivat vahvasti. ErVi aloitti maalinteon, ensin lukemiin 2-5, sitten jo 2-6. Pro taisteli sitkeästi ja kavensi tilanteeseen 5-6. Pron harmiksi myös ErVi onnistui vielä toisen erän lopussa maalin teossa ja erä päättyi lukemiin 5-7.

Kolmannen erän alku oli vauhdikas. Peli kulki kentän päästä päähän ja molemmilla joukkueilla oli maalintekopaikkoja. ErVi kolkutteli Pron tolppia, kunnes ajassa 38.13 onnistui saamaan pallon maaliin. Tilanne 5-8 jäi ottelun lopputulokseksi, kun kumpikaan ei enää onnistunut tekemään maalia.

close-icon

26.11.2017

D-tyttöjen sarjapelit Tampereella

D-tytöt jatkoivat sarjapelejä Tampereella. Tytöt pelasivat sunnuntaina ensimmäiset kaksi erää loistavasti, ja oli niissä parempi numeroin 1-0. Lopuissa päivän neljässä erässä tuli sitten kylmää kyytiä lukemin 1-12. Tyttöjen otteista huomaa että harjoitukset on jääneet vähiin Arkadian valmistumisen viivästymisestä johtuen.

Avausottelussa vastassa isäntäjoukku Classic, ja ne kaksi erää olivat hyviä. Valitettavasti hyvä taistelu lopahti kolmannessa erässä, ja Calssic vei ottelun numeroin 1-4.

Toisessa ottelussa vastustajaksi tuli PSS Porvoosta. Pro oli täysin altavastaaja, ja PSS voitti suurinumeroisesti 8-1.

Tarkemmat otteluraportit löytyvät kohdasta ”Pelatut ottelut”.

 

close-icon

19.11.2017

D-tyttöjen sarjapelit jatkuivat Lohjalla

Pro haki täydet sarjapisteet Lohjalta. Päivän ensimmäisessä pelissä kaatui isäntäjoukkue LoSB selvin numeroin 7-1. Toisessa pelissä vastustajana oli SB Vantaa Safiirit. Tuo ottelu päättyi 1-6. Otteluraportit luettavissa kohdassa Pelatut Ottelut.

close-icon

12.11.2017

E2-pojissa (-07) on tilaa uusille pelaajille

Tervetuloa mukaan SB-Pron E2-poikien salibandyjoukkueeseen!

Aiempaa kokemusta lajista et tarvitse, vaan pelkkä mielenkiinto salibandya kohtaan riittää.

Lajia voi tulla ilmaiseksi kokeilemaan harjoituksiin kahden viikon ajaksi!

Mukaan tarvitset mailan, sisäpelikengät, suojalasit, juomapullon sekä iloisen mielen.

Treenit ovat:
ti 18.45-20.00 Valkjärven koululla
pe 17.45-19.30 Rajakaaressa Rajamäellä
su 11.45-13.30 Maaniitun koululla

Ilmoittautumiset sekä lisätiedot joukkueenjohtajalta:
markus.huhtakangas(at)gmail.com, puh. 040 830 6412

close-icon

04.11.2017

EräViikingit Sininen – SB-Pro 8-9

D-tyttöjen 4.11.2017 pelipäivän toinen vastus oli EräViikingit Sininen Helsingistä. Ensimmäinen erä alkoi tasaisesti, eikä oikein kumpikaan joukkue saanut painetta aikaiseksi. Peli kulki vuorotellen kentän päästä päähän ja pelikatkoja tuli paikoitellen runsaasti. Pro teki ajassa 9.12 ottelun avausmaalin. ErVi pääsi kuitenkin vajaan minuutin päästä tästä tasoihin ja ajassa 10.11 jo 2-1 johtoon. Peli oli osin sekavaa. Erän loppupuolella Prolta unohtui vastustajan hyökkääjä vapaaksi maalilla ja Ervi päätti ensimmäisen erän lukemiin 3-1.

Toinen erä alkoi vauhdilla ja sitä oli pelattu vain 31 sekuntia, kun Pro kavensi tilanteeksi 3-2. Tästä maalista ehti kulua vain puolitoista minuuttia, kun Pro pääsi jo tasoihin. Tilanne 3-3. ErVi voitti kuitenkin seuraavan aloituksen ja siirtyi jälleen johtoon 4-3. Pron läpiajo ei tuottanut toivottua tulosta, pallon kimmottua ylärimaan. Jälleen tuli paljon pelikatkoja ja peli oli hajanaista. ErVi pääsi pyörittämään peliä Pron maalilla, mutta ei saanut palloa sisään. Peli jatkui tasaisena puolelta toiselle, kunnes ErVi pääsi tekemään ajassa 24.22 tilanteeksi 5-3. Ja melkein heti perään ErVi teki jo kuudennen maalinsa. Pro taisteli tehden toisen erän lopussa ajassa 27.48 6-4 kavennusmaalin.

Kolmanteen erään joukkueet tulivat nälkäisinä maalintekoon. Ajassa 31.06 Pro kavensi tilanteeksi 6-5. Ja vain muutama hetki tästä, Pron maalin edustan härdellitilanne päättyi ErVin maaliin 7-5. Pro taisteli ja hienon syöttökuvion jälkeen kavensi tilanteeksi ensin 7-6 ja sitten tasoihin 7-7.  Kun runsasmaalista peliä oli pelattu  38.20 veti Pro ”roikun” ErVin maaliin siirtyen johtoon 7-8. Pro ei päässyt nauttimaan johdostaan kuin vajaan minuutin, kun ErVi tuli tasoihin. Tilanne 8-8. Pro sai syötöt omille ja ajassa 41.26 se siirtyi johtoon 8-9. Pelin viimeisillä minuuteilla nähtiin vielä molemmilta joukkueilta aikalisäpyynnöt, ErVin maali tyhjänä ja yksi hylätty Pron tekemä maali. Molemmat joukkueet taistelivat loppuun asti täysillä ja voiton vei hienosti tsempannut SB-Pro.

close-icon

04.11.2017

SB-Pro – GrIFK 1-2

Kolmas sarjakierros pelattiin 4.11. Pron kotikonnuilla Maaniitun koululla. Aamun ensimmäisenä vastustajana oli tiukka taistelukumppani Grani Kauniaisista. Ensimmäisessä erässä Granilla oli selvästi enemmän mallintekopaikkoja kuin Prolla, mutta lukemat säilyivät nollassa. Pro sai kotiyleisön pidättämään hengitystään laukomalla aivan erän lopussa Granin tolppaan.

Toiseen erään molemmat joukkueet tulivat avausmaalia janoten. Maalivahdit torjuivat, kunnes ajassa 17.54 Pro onnistui laittamaan pallon Granin maalivahdin selän taakse. Tilanne kotijoukkueelle 1-0. Muutama minuutti tämän jälkeen oli puolestaan Granin vuoro kilautella Pron tolppia ja heti seuraavassa tilanteessa pallo Pron maaliin. Tilanne 1-1. Peli jatkui kovatempoisena ja tilanteita tuli molemmille. Grani sai kuitenkin selvästi enemmän vetoja maalille. Erän lopussa Grani pyöritti peliä Pron maalin edustalla ja päätti tilanteen tekemällä johtomaalin ajassa 28.39. Toinen erä päättyi lukemiin 1-2.

Kolmas erä jatkui samalla temmolla kuin kaksi ensimmäistä. Grani laukoi maalille ahkerammin ja Pro joutui ajoittain tekemään hätäisiä purkuja pois omasta päädystä. Granin syötöt löysivät paremmin omille, eikä Pro saanut syöttöjä katkaistua. Pron maalivahti torjui Granin vedot kerta toisensa jälkeen, eikä lisämaaleja syntynyt. Ajassa 40.45 Pro otti aikalisän. Kotijoukkue tuli täysillä erän loppuun  ja taisteli viime minuutit kuudella kenttäpalaajalla. Maaleja ei pelissä kuitenkaan enää syntynyt ja loppulukemiksi kirjattiin 1-2. Hieno tsemppi loppuun asti!

 

close-icon

15.10.2017

15.10.2017 SB-Pro- PSS Valkoinen

Toinen sarjakierros pelattiin Arena Center Myllypurossa. Ensimmäisen pelin vastustaja oli PSS Valkoinen Porvoosta. PSS tuli peliin vahvasti, mutta Pro pääsi toisella minuutilla tekemään ottelun avausmaalin ensimmäisestä tilanteestaan. Porvoo tasoitti tilanteeksi 1-1 ajassa 2.44 ja meni 2-1 johtoon minuutin päästä edellisestä maalista. Pro sai luotua hyviä tilanteita vastustajan maalilla, muttei saanut maalia aikaiseksi. Peli oli tasaista ja sitä pyöritettiin vuoroin Pron, vuoroin PSS:n maalin edustalla. Pro rauhoitti pelin, sai pidettyä palloa ja syötettyä rauhallisesti omilleen. Näin se pääsikin ensin tasoittamaan tilanteeseen 2-2 ja vielä erän päätteeksi tekemään johtomaalin 3-2 pienellä tuurilla vastustajan maalivahdin jalkojen välistä.

PSS Valkoinen aloitti toisen erän tasoittamalla tilanteeseen 3-3. Peli oli vauhdikasta ja vetoja saatiin molempiin päihin. Toisen erän puolessa välissä Pro pääsi tekemään lukemiksi ensin 4-3, sitten jo 5-3. Pro sai hyvin katkaistua vastustajan hyökkäyksiä ja maalivahti torjui PSS:n vetoja. Erän lopussa PSS pääsi vetämään maskin takaa ja kavensi toisen erän loppulukemiksi 5-4.

PSS hallitsi kolmannen erän alkua. Pro oli tällä toisella kierroksella liikenteessä vain kolmella vaihtopelaajalla ja johtotilanteessa päättikin rauhoittaa peliä.  Pro purki tilanteita PSS:n päätyyn, eikä lähtenyt aggressiiviseen hyökkäyspeliin. Ajassa 41.59 PSS teki tasoitusmaalin 5-5 ja otti samalla aikalisän. Taktiikka hiottiin kuntoon ja Pro teki ottelun voittomaalinsa ajassa 43.51. Tasainen ja runsasmaalinen peli päättyi tilanteeseen 6-5 Prolle.

close-icon

08.10.2017

8.10.2017 SB-Pro- SB Vantaa Safiirit 3-4

Ensimmäisen sarjakierroksen toisen ottelun vastustajaksi tuli Safiirit Vantaalta. Pro aloitti vahvasti ja teki avausmaalin, kun ottelua oli pelattu vasta 36 sekuntia. Peli oli tasaista vääntöä ja tilanteita syntyi molemmissa päissä. Toisen maalinsa Pro viimeisteli ajassa 4.47 ja minuutin kuluttua tästä Prolle tuomittiin päivän ensimmäinen jäähynsä. Vastustaja pääsi kaventamaan aivan Pron jäähyn lopussa 2-1 tilanteeseen. Tasaisen erän loppupuolella Pro veivasi vastustajan maalin takana ja harhautteli maalin edessä. Tilanteesta syntyi Prolle 3-1 johtomaali. Kun peliaikaa oli enää runsas minuutti jäljellä, Pro menetti pallon oman maalin edustalla ja Safiirit viimeistelivät ensimmäisen erän lukemiksi 3-2.

Vantaa tuli vauhdilla toiseen erään. Peli pyöri paljolti Pron päässä, mutta tilanteita syntyi myös Safiirin maalilla. Pron tyttöjen jaloissa painoi varmasti päivän pelit, kun oltiin melko niukalla miehityksellä mukana. Pallo pomppi epäonnisesti, syötöt eivät tahtoneet löytää omille. Erän lopussa Safiirille tuomittiin jäähy ja Pro pääsi yrittämään maalintekoa ylivoimalla. Toinen erä päättyi kuitenkin ensimmäisen erän tavoin loppulukemin 3-2.

Kolmas erä alkoi tasaisesti. Molemmat joukkueet rakensivat maalintekopaikkoja. Pron maalivahti piti vastustajan takaa-ajo-asemassa, kun vetoja tuli yksi toisensa jälkeen. Ajassa 38.13 Safiirit onnistuivat saamaan pallon Pron verkkoon ja tasoittivat tilanteeksi 3-3. Pron peli oli ajoittain hukassa ja Vantaa pääsi tekemään johtomaalin 3-4, kun peliaikaa oli enää jäljellä kolme minuuttia. Erän lopussa Pro pelasi vahvalla sykkeellä kuudella kenttäpelaajalla hakien loppuun asti tasoitusmaalia. Tasoitusta ei kuitenkaan tullut ja kun vastustajakaan ei onnistunut laukomaan tyhjiin, päättyi peli niukasti Pron tappioon 3-4.

close-icon

08.10.2017

8.10.2017 LoSB- SB-Pro 1-2

D-tyttöjen ensimmäinen sarjakierros käynnistyi Kauniaisten Palloiluhallissa. Vastustajaksi saapui LoSB Lohjalta. Ottelu lähti vauhdikkaasti käyntiin ja molemmilla joukkueilla oli maalintekopaikkoja. Ennen erän puoliväliä Pron peli vähän väsähti, mutta vastustaja ei päässyt tekemään tuolloinkaan maalia. Erän loppupuolella Pro pääsi peliin mukaan, muttei saanut myöskään maalia aikaiseksi. Ensimmäinen erä päättyi lukemin 0-0.

Toisen erän alkuun Pro pääsi laukomaan kohti vastustajan maalia, mutta vastustaja torjui tämän niukasti. LoSB sai niin ikään vaarallisia tilanteita aikaiseksi Pron maalilla. Peli kulki kentällä puolelta toiselle tasaväkisesti. Toinenkin erä päättyi lukemin 0-0.

Pro tuli hanakasti kolmanteen erään ja pääsi tekemään pienellä onnen kantamoisella ottelun avausmaalin ajassa 36.28. LoSB oli tuskin toipunut edellisestä tilanteesta, kun Pro laukoi jo 0-2 maalin ajassa 36.54. Pron maalivahti torjui vastustajan vetoja ja Pro kolisteli LoSB:n maalin tolppia. Kun peliaikaa oli jäljellä enää neljä sekuntia Lohja teki ottelun ensimmäisen maalinsa ja kavensi tilanteeksi ja samalla pelin loppulukemiksi 1-2.

close-icon

17.09.2017

HOPEAA D-tytöille Diamond Cupista Myllypurosta!

Finaalivastustajaksi saapui (jälleen) GrIFK. Grani aloitti vahvasti ja Prolla tuntui olevan käynnistymisvaikeuksia. Grani laukoi kohti Pron maalia ja Pro ei saanut hyökkäyksiä aikaiseksi. Ottelun viidennellä minuutilla Pro sai rakennettua ensimmäisen hyökkäystilanteen Granin maalille. Grani torjui tämän, mutta Pro pääsi vihdoin tilanteen jälkeen peliin mukaan. Pro pääsi yrittämään maalintekoa, mutta Grani teki ajassa 7.00 finaalin avausmaalin. Granille tuomittiin jäähy ajassa 8.30. Alivoimallakin Grani pystyi hallitsemaan peliä, eikä Pro päässyt tekemään tasoitusmaalia ylivoimalla. Ajassa 12.16 Grani teki toisen maalinsa ja ensimmäinen erä päättyi lukemin 2-0.

Toisen erän alkuun Pro teki kavennusmaalin 2-1 pienellä onnenkantamoisella. Peli oli tasaisempaa kuin ensimmäisessä erässä ja molemmilla joukkueilla oli maalintekopaikkoja. Toisen erän puolessa välissä Prolle tuomittiin jäähy. Alivoima kestettiin jälleen hyvin ja peliä jatkettiin tasalukuisena. Ajassa 13.06 Grani pääsi tekemään 3-1 maalin… ja edelleen 4-1 ja 5-1. Pitkä turnaus ja monta peliä tuntui painavan Pron tyttöjen jaloissa. Kun peliä oli jäljellä puolitoista minuuttia, Prolle tuomittiin vapaalyönti. Pro otti tilanteessa aikalisän. Hieno kuvio hiottiin kuntoon ja Pro pääsi tekemään vaparista finaalin toisen maalinsa. Grani rokotti vielä viimeisellä minuutilla ja viimeisteli ottelun loppulukemiksi 6-2. Näin Prolle hyvän turnauksen jälkeen jälleen hopeaa.

 

close-icon

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

Päivän neljännessä ottelussa vastaan tuli PSS Kulta Porvoosta. PSS aloitti kovalla sykkeellä ja pääsi laukomaan heti alussa kohti Pron maalia. Maaleja ei kuitenkaan tilanteissa syntynyt. Sen sijaan Pro päätti ottelun ensimmäisen hyökkäyksensä upeaan maaliin ajassa 1.05. Molemmilla joukkueilla vaikutti olevan kuviot sekaisin. Pelikatkoja tuli paljon ja ajassa 7.55 tuomittiin PSS:lle jäähy. Pro ei päässyt ylivoimalla maalintekoon ja joukkueet jatkoivat tasalukuisina kunnes ajassa 10.56 Pron pelaaja joutui vuorostaan jäähylle. Tämäkään erikoistilanne ei tuottanut maalia. Ensimmäistä erää oli jäljellä puoli minuuttia, kun Pro pääsi tekemään 2-0 maalin.

Pro tuli vahvasti toiseen erään ja laukoi kohti PSS:n maalia. Muutama tilanne saatiin aikaiseksi myös Pron päässä. Vasta kun toista erää oli pelattu melkein seitsemän minuuttia, Pro onnistui maalinteossa. Tilanne 3-0 Prolle. Heti tämän jälkeen Prolle tuomittiin jäähy hieman epäselvässä tilanteessa. PSS ei onnistunut maalinteossa ylivoimalla ja joukkueet jatkoivat tasalukuisina. Peli pyöri pääasiassa PSS:n päädyssä. Kun peliaikaa oli jäljellä puolitoista minuuttia, Prolle tuomittiin jäähy. Pro purki hyvin vastustajan tilanteita ja kesti alivoiman. Peli päättyi Pron voittoon 3-0 ja finaalipaikka oli selvä.

close-icon

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

Turnauksen kolmas vastus oli Vihdin Salisudet. Vierasjoukkue Pro aloitti vahvasti ja laukoi paljon kohti maalia. Ajassa 5.08 Pro teki ottelun avausmaalin. VSS pääsi yrittämään myös maalintekoa, mutta Pron maalivahti torjui ne ansiokkaasti. Ottelu oli kovatempoinen, mutta vain Pro onnistui maalinteossa. Ensimmäinen erä päättyi lukemin 0-6 Pron hyväksi.

Toisessa erässä peli pyöri pääasiassa VSS:n päässä ja Pro onnistui tekemään maaleja yksi toisensa jälkeen. VSS:n maalintekoyritykset pysähtyivät viimeistään Pron maalinvahtiin. Ottelu päättyi murskaluvuin 0-12.

 

close-icon

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

KooVee – SB-Pro
Toisessa pelissä Pro jatkoi samaan tahtiin, ja vajaan 2 min jälkeen peli lukemissa 0-1. 5 min paikkeilla terävästä vastahyökkäyksestä Pro lisäsi johdon lukemiin 0-2. Peli oli hyvin Pron hallinnassa vaikka syöttöpeli oli kadonnut jonnekin hallin uumeniin. Syöttöpelin heikkoudesta/puuttumisesta huolimatta Pro onnistui maalinteossa hyökkääjän rystylaukauksella 10 minuutin jälkeen. Neljäs Pron maali syntyi hiukan ennen puoliaikaa. Koovee sai jakson viimeisellä minuutilla rankkarin mutta Pron maalivahti torjui hienosti ja tauolle siirryttiin neljän maalin johdossa.

Toinen jakso oli Prolta sekavaa peliä eikä syöttöpeli vieläkään sujunut. Pelin lopussa Pro teki loppulukemiksi 0-5. Tällä varmistettiin lohkovoitto, ja seuraavaan otteluun vastustajaksi tulee Vihdin Salisudet.

close-icon

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

SB-Pro – GrIFK Black
Pro aloitti sähäkästi, Minuutin jälkeen puolustaja katkaisi vaststajan syötön, ja nopealla nousulla tarkka laukaus ohi Granin maalivahdin, jolla Pro meni 1-0 johtoon . Peli pysyi vastustajan päädyssä ja tilanteita syntyi useita, mutta vastustajan maalivahti onnistui torjumaan monia laukauksia. N.6 minuutin jälkeen Pron puolustajan kaukolaukaus upposi takanurkkaan. Vajaa 10 minuutin pelin jälkeen Pro siirtyi jo  3-0 johtoon hienon syötön jälkeen maalin edestä , ja niissä numeroissa siirryttiin puoliajalle.
Toinen puolisko jatkui Pron hallinnalla ja 4-0 lukemat syntyivät toisen jakson alkupuolella. Jakson puolivälissä Pron hyökkääjä oli hereillä ja pääsi iskemään kovan kaukolaukauksen reboundista 5-0. Heti edellisen maalin perään 6-0 lukemat, jotka jäivät lopputulokseksi. Lupaava alku turnaukselle.

close-icon

02.09.2017

HOPEAA D- tytöille Pelicans kutsuturnauksesta 2.9.!

D-tytöt kohtasivat Pelicans kutsuturnauksen finaalissa GrIFK:n. Pitkä tauko ja kovat alkusarjan pelit tuntuivat tyttöjen pelissä. Vaikka Grani tuli alusta asti kovaa, teki Pro finaalin avausmaalin. Pron syötöt eksyivät vastustajalle ja Grani pääsi tasoittamaan 1-1 ajassa 11.39. Pian tämän jälkeen Grani teki vielä kaksi maalia lisää ja ensimmäinen erä päättyi luvuin 3-1.

Toisen erän alkuun Grani tuli vahvalla otteella. Peli pyöri Pron päässä ja ajassa 21.25 Prolle tuomittiin jäähy. Joukkue kesti hienosti alivoiman ja torjui Granin vedot. Pro sai rakennettua myös tilanteita vastustajan maalille, mutta maalia näistä ei syntynyt. Toinen erä päättyi samoihin lukemiin 3-1.

Kolmannessa erässä Grani pääsee tekemään kaksi maalia lisää. Heille tuomitaan jäähy erän puolessa välissä, mutta Pro ei kovasta yrityksestä huolimatta onnistu tekemään ylivoimalla maalia. Pro taistelee hienosti loppuun asti ja tekee kavennusmaalin vielä loppuminuuteilla. Ottelu päättyi luvuin 5-2 ja kotimatkalle lähdettiin hopeamitalit kaulassa. Hieno turnaus!

close-icon

02.09.2017

D-tyttöjen Pelicans-kutsuturnaus 2.9.: Pelicans- SB Pro

Kutsuturnauksen toisessa ottelussa vastaan tullut kotijoukkue Pelicans aloitti vahvasti ja tuntui jopa hallitsevan ensimmäisen erän alussa. Pro pääsi kuitenkin hyvin peliin mukaan ja teki ottelun avausmaalin ajassa 2.41. Peli pyöri pääosin Pelicansin päädyssä ja Pro pääsi tekemään viisi maalia ennen kuin Pelicans onnistui saamaan pallon Pron maaliin. Kovatempoinen peli jatkui ja vetoja tuli niin Pelicansin kuin Pronkin maalille. Erätauolle päästiin lukemissa 2-6.

Toinen erä jatkui kovatempoisena. Vetoja ja torjuntoja saatiin aikaiseksi molemmissa päädyissä. Kun toista erää oli pelattu 7.34, tuomittiin Prolle jäähy. Pelicans pääsi yrittämään maalintekoa ylivoimalla, mutta Pro puolusti ja kesti tilanteen. Erän viimeisellä neljänneksellä Pron peli lopahti ja vastustaja pääsi tekemään kaksi maalia runsaan minuutin sisään. Pelicans haki maaleja lopussa kuudella kenttäpelaajalla, tuloksetta. Kun Prokaan ei saanut osumaa tyhjään maaliin, peli päättyi 4-6 Pron voittoon.

Kaksi voittoa alkusarjan peleissä takasi Prolle suoraan finaalipaikan.

close-icon

02.09.2017

D-tyttöjen Pelicans-kutsuturnaus 2.9. : Tiikerit- SB Pro

Kutsuturnauksen ensimmäinen peli Lahden suurhallissa oli torstain harjoitusvastusta Tiikereitä vastaan. Molemmat joukkueet aloittivat vahvasti ja peli oli tasaista. Ajassa 4.31 Pro teki avausmaalin. Muutaman minuutin jälkeen Pron epäonneksi pallo pääsi pomppimaan  omaan maaliin ja tilanne tasoittui 1-1. Pro pelasi hyvin; saatiin hyviä katkoja vastustajan syöttöihin ja vetoja kohti Tiikereiden maalia. Pro teki ensimmäisessä erässä vielä kolme maalia sekä sai jäähyn aivan erän lopussa. Tauolle lähdettiin tilanteessa 1-4.

Toiseen erään Pro lähti alivoimalla, jäähyä ollessa vielä 1.49 jäljellä. Tiikerit tekivät ylivoimamaalin, kun toista erää oli pelattu vajaa minuutti. Pro pääsi täysilukuisena painostamaan ja peli pyörikin enimmäkseen  Tiikereiden päädyssä. Pro sai vetoja maalille ja torjui vastustajan vetoja omassa päädyssään. Toisen erän lopussa tilanne oli jo 3-7, kun Tiikereille tuomittiin jäähy. Pro teki ylivoimalla vielä maalin ja voitti ottelun 3-8.

close-icon

01.09.2017

D-tyttöjen kauden avaus 31.8.2017

Harjoituspeli,  Campo Center: SB-Pro – Tiikerit CoolCats

Kauden avauksessa tytöillä oli harjoitusottelu Tikkurilan Tiikerit CoolCatsejä vastaan. SB-Pro pelasi ottelun 11 pelaajalla, vastustajalla oli pelissä hiukan vähemmän pelaajia. Ottelun alku oli hermostunutta ja tilanteita syntyi puolin toisin ilman tulosta. Ensimmäinen maali syntyi reilun 5 minuutin pelin jälkeen, kun SB-Pron pelaaja eteni laitaa pitkin ja ajoi röyhkeästi Tiikereiden maalille vieden SB-Pron 1-0 johtoon. Vastustajakin sai useita loistavia maalintekopaikkoja, mutta SB-Pron maalivahti torjui ne hienosti, ja osa laukauksista viuhui maalin ohi ja yli. Vajaan 10 min kohdilla SB-Pron hyökkääjä pääsi läpiajoon ja vei joukkueen 2-0 johtoon. Näissä numeroissa siirryttiin erätauolle.

Toinen erä sujui SB-Prolta hienosti, ja erän puolivälissä peli oli jo 5-0 lukemissa. Kuudes maali survottiin maalin edestä, ja 7-0 lukemat syntyivät upean syöttöpelin päätteeksi. Valmennusjohto muokkaili SB-Pron pelipaikkoja erän aikana, ja tytöt pelasivat sekä hyökkääjinä ja puolustajina toisen ja kolmannen erän. Tämä hiukan sekoitti tyttöjen peliä, mutta laajensi pelinäkemystä.

Kolmannen erän alkupuolella Tiikerit pääsivät ylivoimahyökkäykseen ja kavensivat pelin 7-1 lukemiin. Ja melko pian tuosta saivat toisen maalin maalinedustatilanteesta. SB-Pro jatkoi kuitenkin hyvää peliään, ja 8-2 lukemat syntyivät suoraan vapaalyönnistä. Pelin loppu oli hyvin SB-Pron hallussa, ja vajaa minuutti ennen loppuvihellystä SB-Pro meni 11-3 johtoon, ja niihin lukemiin peli päättyi. Molemmilla joukkueilla oli pelin aikana useita maalintekotilanteita, mutta viimeistely ei ollut kauden alussa tarpeeksi terävää, ja SB-Pron maalivahti teki useita tärkeitä torjuntoja. Voitokas kauden avaus antaa hyvät lähtökohdat aluesarjaan ja tuleviin turnauksiin.

close-icon

02.08.2017

2010 ja 2011 -syntyneille pojille perustetaan joukkue

Kaudelle 2017-2018 perustetaan G1-poikien joukkue. Joukkue on tarkoitettu 2010 ja 2011 -syntyneille.

Joukkueen harjoitus vaihtoehtoja on Rajamäellä, Kirkonkylällä sekä Klaukkalassa.

Perjantai, Maaniittu, klo.17.00-18:00

Lauantai, Rajakaari, klo.13:00-15:00

Sunnuntai, Arkadia, klo.13:00-14:00

Joukkueeseen ilmoittautuminen tapahtuu seuratyöntekijälle osoitteeseen, reijo.arokoski@sb-pro.fi

Joukkueenperustamisen apuna toimii seuratyöntekijä syyskaudella.

close-icon

10.07.2017

SALIBANDYKERHOIHIN ILMOITTAUTUMINEN AVATTU

Nyt voit ilmoittautua syksyllä alkaviin kerhoihin osoitteessa http://sb-pro.fi/kerho/

10.12.2017

GrIFK – SB-Pro 7-3

Päivän toisessa pelissä vastaan tuli sarjajohtaja Grani Kauniaisista. Ottelu alkoi […]

10.12.2017

SB-Pro – EräViikingit Sininen 5-8

Kuudennen kierroksen pelit pelattiin Vantaalla Campo Centerissa. Ensimmäisessä pelissä vastaan […]

26.11.2017

D-tyttöjen sarjapelit Tampereella

D-tytöt jatkoivat sarjapelejä Tampereella. Tytöt pelasivat sunnuntaina ensimmäiset kaksi erää […]

19.11.2017

D-tyttöjen sarjapelit jatkuivat Lohjalla

Pro haki täydet sarjapisteet Lohjalta. Päivän ensimmäisessä pelissä kaatui isäntäjoukkue […]

12.11.2017

E2-pojissa (-07) on tilaa uusille pelaajille

Tervetuloa mukaan SB-Pron E2-poikien salibandyjoukkueeseen! Aiempaa kokemusta lajista et tarvitse, […]

04.11.2017

EräViikingit Sininen – SB-Pro 8-9

D-tyttöjen 4.11.2017 pelipäivän toinen vastus oli EräViikingit Sininen Helsingistä. Ensimmäinen […]

04.11.2017

SB-Pro – GrIFK 1-2

Kolmas sarjakierros pelattiin 4.11. Pron kotikonnuilla Maaniitun koululla. Aamun ensimmäisenä […]

15.10.2017

15.10.2017 SB-Pro- PSS Valkoinen

Toinen sarjakierros pelattiin Arena Center Myllypurossa. Ensimmäisen pelin vastustaja oli […]

08.10.2017

8.10.2017 SB-Pro- SB Vantaa Safiirit 3-4

Ensimmäisen sarjakierroksen toisen ottelun vastustajaksi tuli Safiirit Vantaalta. Pro aloitti […]

08.10.2017

8.10.2017 LoSB- SB-Pro 1-2

D-tyttöjen ensimmäinen sarjakierros käynnistyi Kauniaisten Palloiluhallissa. Vastustajaksi saapui LoSB Lohjalta. […]

17.09.2017

HOPEAA D-tytöille Diamond Cupista Myllypurosta!

Finaalivastustajaksi saapui (jälleen) GrIFK. Grani aloitti vahvasti ja Prolla tuntui […]

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

Päivän neljännessä ottelussa vastaan tuli PSS Kulta Porvoosta. PSS aloitti […]

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

Turnauksen kolmas vastus oli Vihdin Salisudet. Vierasjoukkue Pro aloitti vahvasti […]

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

KooVee – SB-Pro Toisessa pelissä Pro jatkoi samaan tahtiin, ja […]

17.09.2017

Diamond Cup 2017 Myllypuro

SB-Pro – GrIFK Black Pro aloitti sähäkästi, Minuutin jälkeen puolustaja […]

02.09.2017

HOPEAA D- tytöille Pelicans kutsuturnauksesta 2.9.!

D-tytöt kohtasivat Pelicans kutsuturnauksen finaalissa GrIFK:n. Pitkä tauko ja kovat […]

02.09.2017

D-tyttöjen Pelicans-kutsuturnaus 2.9.: Pelicans- SB Pro

Kutsuturnauksen toisessa ottelussa vastaan tullut kotijoukkue Pelicans aloitti vahvasti ja […]

02.09.2017

D-tyttöjen Pelicans-kutsuturnaus 2.9. : Tiikerit- SB Pro

Kutsuturnauksen ensimmäinen peli Lahden suurhallissa oli torstain harjoitusvastusta Tiikereitä vastaan. […]

01.09.2017

D-tyttöjen kauden avaus 31.8.2017

Harjoituspeli,  Campo Center: SB-Pro – Tiikerit CoolCats Kauden avauksessa tytöillä oli […]

02.08.2017

2010 ja 2011 -syntyneille pojille perustetaan joukkue

Kaudelle 2017-2018 perustetaan G1-poikien joukkue. Joukkue on tarkoitettu 2010 ja […]

10.07.2017

SALIBANDYKERHOIHIN ILMOITTAUTUMINEN AVATTU

Nyt voit ilmoittautua syksyllä alkaviin kerhoihin osoitteessa http://sb-pro.fi/kerho/

Etsitkö vanhempia uutisia?
MENE ARKISTOON

PELATUT OTTELUT | D-tytöt

close-icon

26.11.2017

SB-Pro - Classic White (1 - 4)

Ottelun alku oli tasaväkistä vääntöä niin kuin joukkueilla yleensäkin on ollut. Pro oli lähempänä avausmaalia 5 minuutin kohdalla, mutta epäonneksi pallo kimposi ylärimasta kentälle. pallo liikkui puolelta toiselle, ja Prolla ehkä hiukan enemmän paikkoja, mutta erätauolle mentiin lukemissa 0-0.

2.erä jatkui samankaltaisena kuin edellinen, mutta nyt Classic sai luotua muutaman maalipaikan. Onneksi Pron maalivahti oli hyvin hereillä ja loistotorjunnoilla piti pelin tasoissa. Reilu 6. minuutin jälkeen Pro sai riistettyä pallon keskialueella, ja hienolla ylänurkkaan uppoavalla laukauksella siirtyi 1-0 johtoon. Lisämaaleja ei toisessa erässä tullut.

3.erän alkuun Classic pääsi vastaiskusta tasoittamaan peli. Reilu kahden minuutin jälkeen Pro taas kolisutteli rautoja, mutta pallo pomppasi tolpasta kentälle. Viiden minuutin kohdalla Classic meni 1-2 johtoon Pron puolustuksen epäonnistuneen purun jälkeen. Classicin 3. maali tuli 10 minuutin kohdalla, kun kommunikointi Pron puolustuksen ja maalivahdin välillä ei toiminut. Pro otti aikalisän ajassa 12:12. Kaksi minuuttia enne loppua Pro otti maalivahdin pois ja yritti kavennusta hetken kuudella pelaajalla, tuloksetta. Classic sai sisään lyönnin reilu minuutti ennen loppua, ja Pro otti maalivahdin maalin. Siitä huolimatta Classic onnistui tekemään vielä yhden maalin, ja peli päättyi lukemiin 1-4 hienosta taistelusta huolimatta.

close-icon

26.11.2017

PSS Valkoinen - SB-Pro (8 - 1)

Peli alkoi tasaisesti, ja 5 minuuttia mentiin ilman maaleja, kunnes PSS siirtyi 1-0 johtoon. Pari minuuttia maalin jälkeen Pro pääsi läpiajoon, mutta PSS:n maalivahti onnistui torjumaan vedon, eikä jälkitilanteestakaan saatu maalia aikaiseksi. Loppuerä mentiin tasaisesti puolelta toiselle, ja lisämaalit olivat todella lähellä molemmilla joukkueilla, mutta erätauolle mentiin PSS johdossa 1-0.

Heti 2.erän alkuun PSS lisäsi johdon lukemiin 2-0 Pron hiukan uinuessa. Reilun 3 minuutin jälkeen PSS onnistui syötön katkossa, ja teki kolmannen maalinsa hienolla laukauksella. Ja kolme minuuttia edellisestä PSS:lle 4-0. Pron peli on aivan erinäköistä ja sekaisin Classic peliin verrattuna, ja PSS vyörytti hyökkäyksiä toistuvasti Pron maalia kohti.  Tukalaa tilannetta ei yhtään helpottanut Pron otettua 9 minuutin kohdalla 2 minuutin jäähyn. Tuo alivoima onneksi selvitettiin ilman takaiskua. Pian alivoiman jälkeen PSS onnistui jälleen maalinteossa, ja lukemat 5-0. Hiukan ennen erätaukoa Pro oli lähellä avausmaalia, mutta pallo pomppasi ylärimasta laitojen yli. Vielä ennen erätaukoa PSS teki kuudennen maalinsa.

Kolmannen erän alku sujui Prolta hiukan paremmin, mutta erän ensimmäinen maali syntyi PSS:n toimesta reilun 6 minuutin jälkeen. Vihdoin 10 minuutin jälkeen Pro onnistui tekemään avausmaalinsa, ja numerot 7-1. Ilo oli lyhytaikainen, kun PSS niittasi kahdeksannen maalinsa 3 minuuttia ennen loppua. Peli päättyi PSS:n murskavoittoon 8-1. Pro oli kokoajan askeleen jäljessä, eikä syöttöpeli sujunut missään vaiheessa.

close-icon

19.11.2017

SB-Pro - LoSB (7 - 1)

Sähäkkä alku Prolta, ja jo 35 sekunnin jälkeen Pro siirtyi 1-0 johtoon. Salama-alun jälkeen peli tasoittui, ja LoSB sai myös tilanteita aikaiseksi, mutta Pron maalivahti torjui tyylikkäästi maalia kohti tulleet vedot. Reilun 10 minuutin pelin jälkeen LoSB pääsi tasoittamaan pelin tarkalla laukauksella lukemiin 1-1. Erän viimeisellä minuutilla Pro siirty 2-1 johtoon vapaalyönnistä. Pro sai vielä 2 minuutin jäähyn juuri ennen erätaukoa.

Jäähy saatiin tapettua toisen erän alussa tarkalla alivoimapelillä. 3 minuutin jälkeen Pro lisäsi johdon kahteen maaliin puolustajan hienolla kaukolaukauksella. 10 minuutin jälkeen Proille toinen jäähy joka sekin selvitettiin ilman takaiskua. Toisen erän lopussa LoSB:lle jäähy vaihtovirheestä. Erätaullo siirryttiin lukemissa 3-1.

3.erän ylivoima ei tuottanut tulosta. Erän puolivälissä Pro onnistui maalinteossa nopean vastahyökkäyksen päätteeksi. Pari minuuttia edellisestä ja lukemat jo 5-1 näyttävän syöttelyn jälkeen. 6-1 lukemat tulivat pari minuuttia ennen loppua. Ottelun viimeisellä minuutilla Prolle vielä lisämaali puolustajan laukauksesta. Ottelu päättyi ansaitusti lukemiin 7-1.

close-icon

19.11.2017

SB Vantaa Safiirit - SB-Pro (1 - 6)

Päivän toiseen otteluun vastustajaksi asettui SB Vantaa Safiirit. Pelin alku oli sekavaa. Pron syötöt eivät löytäneet omilleen ja peli oli seisovaa. Pro meni 0-1 johtoon vajaan 5 minuutin pelin jälkeen. Tuo maali ei kuitenkaan vapauttanut Pron peliä, ja peli jatkui sekavana ja seisovana. Vastustajakin sai useita avauksia katkottua ja luotua maalipakkoja. Pron puolustajat ja maalivahti saivat kuitenkin torjuttua vedot. Reilun 12 minuutin jälkeen Pro lisäsi johtoa numeroihin 0-2. Reilu minuutti ennen erätaukoa Pron puolustaja avasi hienosti pitkällä avauksella hyökkääjän vapaaksi ja peli numeroihin 0-3. Näissä numeroissa siirryttiin erätauolle.

Toinen erä oli hienoista Pron hallinta, ja muutama hyvä laukauskin saatiin maalia kohti, mutta ilman tulosta. Erän lopulla Vantaa onnistui lopulta yllättämään Pron maalivahdin maalinedustalta. Toiselle erätauolle Pron johdossa 1-3.

Kolmas erä alkoi Pron hallinnalla, ja kolmen minuutin jälkeen kulmalyönnin jälkeen Pro teki 4. maalin. 1-5 lukemat 6. minuutilla. Ja 3 minuuttia edellisestä lukemat 1-6. Näihin lukemiin ottelu päättyi.

close-icon

04.11.2017

SB-Pro - GrIFK (1-2)
close-icon

04.11.2017

EräViikingit - SB-Pro (8-9)
close-icon

15.10.2017

SB-Pro -PSS Valkoinen (6-5)
close-icon

15.10.2017

Classic White - SB-Pro (2-2)
close-icon

08.10.2017

LoSB - SB-Pro (1-2)
close-icon

08.10.2017

SB-Pro - SB Vantaa Safiirit (3-4)
close-icon

14.05.2017

FC Tuusula – SB-Pro (2-5)
close-icon

14.05.2017

LASB – SB-Pro (4-3)
close-icon

13.05.2017

SB-Pro – LASB (3-4)
close-icon

13.05.2017

NST – SB-Pro (1-4)
close-icon

13.05.2017

SB-Pro – PHSB (8-1)
close-icon

12.05.2017

FC Tuusula – SB-Pro (0-10)
close-icon

26.03.2017

SB-Pro – SB-Vantaa (2-6)

26.11.2017

SB-Pro - Classic White

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 1 - 4

26.11.2017

PSS Valkoinen - SB-Pro

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 8 - 1

19.11.2017

SB-Pro - LoSB

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 7 - 1

19.11.2017

SB Vantaa Safiirit - SB-Pro

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 1 - 6

04.11.2017

SB-Pro - GrIFK

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 1-2

04.11.2017

EräViikingit - SB-Pro

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 8-9

15.10.2017

SB-Pro -PSS Valkoinen

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 6-5

15.10.2017

Classic White - SB-Pro

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 2-2

08.10.2017

LoSB - SB-Pro

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 1-2

08.10.2017

SB-Pro - SB Vantaa Safiirit

Kilpasarja ES TD-01

Tulos: 3-4

14.05.2017

FC Tuusula – SB-Pro

Kauden lopputurnaus, välierä

Tulos: 2-5

14.05.2017

LASB – SB-Pro

Turnausfinaali

Tulos: 4-3

13.05.2017

SB-Pro – LASB

Kauden lopputurnaus

Tulos: 3-4

13.05.2017

NST – SB-Pro

Kauden lopputurnaus

Tulos: 1-4

13.05.2017

SB-Pro – PHSB

Kauden lopputurnaus

Tulos: 8-1

12.05.2017

FC Tuusula – SB-Pro

Kauden lopputurnaus

Tulos: 0-10

26.03.2017

SB-Pro – SB-Vantaa

D-tytöt, välisarja

Tulos: 2-6

Etsitkö vanhempia raportteja?
MENE ARKISTOON

TILASTOT | D-tytöt

SARJATAULUKKO D-tytöt, kilpasarja ES, 1.lohko

JoukkueOVTHTMPMMEP
Classic White1082050153518
GrIFK1090166145218
PSS Valkoinen105144536911
SB-Pro105143836211
EräViikingit Sininen104063841-38
LoSB101091464-502
SB Vantaa Safiirit101091762-452

pelaajat | D-tytöt

pelaajan kuva
10
Koppila, Oona
Pelaaja

Syntynyt: 2005

SB-Prossa: 4. kausi

pelaajan kuva
11
Mäenpää, Vilma
Pelaaja

Syntynyt: 2006

SB-Prossa: 3.kausi

pelaajan kuva
15
Majurinen, Vilja
Pelaaja
pelaajan kuva
18
Kosonen, Olivia
Pelaaja

Syntynyt: 2006

SB-Prossa: 4.kausi

pelaajan kuva
19
Mänty, Elisa
Pelaaja

Syntynyt: 2005

SB-Prossa: 4.kausi

pelaajan kuva
30
Airimo, Jenni
Maalivahti

Syntynyt: 2005

SB-Prossa: 4.kausi

pelaajan kuva
33
Manninen, Iiris
Pelaaja
pelaajan kuva
38
Nästi, Venla
Pelaaja

Syntynyt: 2005

SB-Prossa: 2.kausi

pelaajan kuva
41
Astikainen, Tuike
Pelaaja

Syntynyt: 2005

SB-Prossa: 2. kausi

pelaajan kuva
58
Pärssinen, Mandi
Pelaaja

Syntynyt: 2005

SB-Prossa: 4.kausi

pelaajan kuva
98
Hiltunen, Siiri
Pelaaja

Syntynyt: 2006

SB-Prossa: 1.kausi

pelaajan kuva
99
Vesanto, Lilja
Pelaaja

Syntynyt: 2006

SB-Prossa: 3.kausi

10
Koppila, Oona
Pelaaja
11
Mäenpää, Vilma
Pelaaja
15
Majurinen, Vilja
Pelaaja
18
Kosonen, Olivia
Pelaaja
19
Mänty, Elisa
Pelaaja
30
Airimo, Jenni
Maalivahti
33
Manninen, Iiris
Pelaaja
38
Nästi, Venla
Pelaaja
41
Astikainen, Tuike
Pelaaja
58
Pärssinen, Mandi
Pelaaja
98
Hiltunen, Siiri
Pelaaja
99
Vesanto, Lilja
Pelaaja

KUVAT | D-tytöt

joukkueen kuva

Joukkue kaudella 2017-2018

joukkueen kuva

D-Tytöt kaudella 2016-2017

joukkueen kuva

DE-tyttöjen MM2015 -kisamatka

joukkueen kuva

DE-tyttöjen MM2015 -kisamatka

joukkueen kuva

Pikkujoulut Pro-kakun merkeissä Bowling Housessa

TOIMIHENKILÖT | D-tytöt

JJ
Raatikainen, Janne
Joukkueenjohtaja

Puhelin: +358 40 5555 831

Sähköposti: janne.raatikainen (at) sb-pro.fi

V
Kosonen, Seppo
Valmentaja

Puhelin: +358 50 5647670

Sähköposti: seppo.kosonen (at) elkris.fi

PV
Nivala, Jonna
Päävalmentaja
H
Kosonen, Jaana
Huoltaja
JJ
Raatikainen, Janne
Joukkueenjohtaja
V
Kosonen, Seppo
Valmentaja
PV
Nivala, Jonna
Päävalmentaja
H
Kosonen, Jaana
Huoltaja

MUKANA TOIMINTAA TUKEMASSA